Mummukoiran kanssa jätettiin eilen Tomera kotiin haisemaan, ja lähdettiin kaksistaan hallille. Harmillista sinänsä että Tomppa ei päässyt, kun oltiin taas ainoa koirakko koko vuorolla.  

Viime viikon Rannikko-pyöritysten jälkeen oli kivaa että Huimalle oli helppo rata edellisen mölliryhmän jäljiltä. Yksi hyppy muutettiin takaakierroksi, muuten tehtiin samaa rataa. Se takaakiertokohta oli sitten loppujen lopuksi helppo, mutta vaikeuksia tuotti toinen mutka jossa olisi pitänyt kaartaa takaa vähän vinottai olevien aitojen takaa. Huima meni sen pari kertaa ensin välistä, ja sitten se olikin jo ihan varma että niin se pitääkin mennä. Onnistui lopulta kun heitin Huiman tarpeeksi kaukaa ekan aidan yli, ja kiirehdin ojentamaan ohjaavan käden tokan aidan taakse ja tarpeeksi pitkälle.

Muuten saatiinkin sitten enimmäkseen vaan juosta, ja kivaa oli! Huima selvästi nauttii kauheasti aina kun päästään kaksistaan reissuun. Tällä kertaa se oli eka kierrokselle lähtöä odottaessaan niin täpinöissään että haukkui, mitä se ei ole tainnut tehdä ikinä ennen. Raketti-mummu. 

****

Tomsku sai tehdä kotona myös pikku harjoituksia. Kokeiltiin miten kepit menisivät radan osana, ja meniväthän ne aika kivasti! Tehtiin niin että kepit olivat joko ensimmäisenä ja sitten jatkettiin hyppy-putki, tai sitten viimeisenä keinu-hyppy-putki-kepit. Edistyisköhän tämä taas vähän?

Yöllä Tomera oli vihdoin alkanut tiputtelun ihan kunnolla (ja tietysti sänkyyn peiton päälle ) Kai sen juoksun saa silti laskea alkaneeksi sunnuntailta. Juoksuväliksi tuli tällä kertaa siis  6 1/2 kuukautta edellisen välin oltua 7 1/2 kuukautta. Ja valeraskauden huippua odotellaan sitten syyskuuksi.