...sä oot nopeaa...   laulettiin Tompan kanssa eilen agilitytreeneistä tullessa. Tompan kanssa harrastaminen on kyllä semmoista vuoristorataa että kohta tulee varmaan matkapahoinvointia! Tällä kertaa erona edelliseen agilitykertaan oli paitsi se, että Tomera oli reipas, iloinen ja nopea, myös se että me oltiin ainoat treenaajat. Huima oli myös autossa mukana, voi olla että sekin vaikuttaa? Ja tällä kertaa (kun ei ollut muita koiriakaan) palkkasin Tomeran puuhakalla ja se sai revitellä tyhjässä hallissa kunnolla. Tai ehkä meillä sattui vaan olemaan hyvä päivä. Itselläkin oli rento olo kun ei ollut mitään kiirettä, ja hallissa oli kerrankin ihana hiljaisuus! Sari ja Sanna olivat edellisessä ryhmässä, ja jäivät vielä juttelemaan, ja kello oli varmaan lähemmäs puoli kymmenen kun aloiteltiin. Voisi olla useamminkin näitä yhden koiran treenejä! 

 

Kun oltiin ainoat, ehdittiin tehdä rauhassa ja aika paljon, mutta poiketen kaikista aiemmista treeneistä, Tomera paransi vaan menoaan loppua kohti! Harjoitukset olivat juuri sopivan helppoja – ei mitään kikkailuja, mutta ei ihan suoraakaan:

 

 

Eka pätkällä oli ihan pieniä alkukankeuksia kun tokana esteenä sattui olemaan epävarmojen listalla oleva rengas. Koko pätkää tehdessä koitin itse juosta vähän liikaakin renkaalta putkelle, ja sehän ei onnistu kun Tomera oli aina yhdellä loikalla jo putken takana. Kun saatiin Tomera jättämällä renkaasta läpi ja itse jäin pyörimään paikoilleen putken eteen, Tomppakin meni hienosti ja vauhdilla. Osuutensa asiaan saattoi olla puuhkalla, jonka kaivoin taskusta vikan esteen jälkeen. 

 

Toinen pätkä oli ehkä vähän vaikeampi, joten vein Tomeraa ekan yrityksen jälkeen lelu kädessä. Ja kas kun ohjaus taas sattuikin ekalla kerralla ontumaan – ekan ja tokan aidan välissä tehty käden heittoliike viskasi Tomppa-rukan aidan väärälle puolelle. Ja ihme ja kumma - kun sain käden pidettyä aisoissa Tomera meni kuin vettä vaan! Nelisen toistoa taidettiin tehdä tätä että saatiin lopuksi tehtyä vielä ilman lelua ja Tomppa putkeen. Mimmi piti varmuudeksi hiukan pussin suusta kiinni ettei Tomera ainakaan sotkeudu siihen jos lähtee ääntä kohti. Ei se kyllä aikonutkaan lähteä, lienee tässäkin suhteessa erilainen kuin Huima joka aina koittaa rynnistää pussin seinästä läpi jos vaan mahdollista. 

 

Kolmannella pätkällä epäilytti ettö jaksaako Tomera vielä, kun sen kielikin roikkui jo siihen malliin että hiki oli. Mutta kun pelissä on lelu, Tomera näemmä jaksaa mitä vaan.  Ekalla kerralla Tomera vähän ikään kuin karkasi (!) aalle ja siinä hämmästellessä olin itse myöhässä alastulossa, joten siinä tuli pieni pyörähdys. Toisella kerralla koitin vedättää Tomskua lelun kanssa ripeämmin, mutta sehän painelikin edellä! Jee, hyvä Tomppa! Vitsit kun se olisi ihan nopsajalkainen kun vaan nyt saataisiin homma luistamaan!

 

Lopuksi Tomera kaahaili vielä vähän lelunsa kanssa, ja kun se näytti olevan niin hyvällä päällä, päätettiin laskea sille vielä puomi maahan. Ei mitään ongelmia, maassa olevaa puomia ei tarvitse vältellä. Jospa ensi kerralla minipöydän päälle...

 

***

Kun päästiin treeneistä ajoissa, ehdittin tehdä Huimankin kanssa hallin pihalla vähän tokoa. Pikkuisen askelsiirtymiä, seuraamista ja luoksetuloa, kaikki ok.  Tomera oli kotiin päästyä väsynyt, mutta näemmä vähän vähemmän kierroksilla kuin normaalisti agilitystä tullessa kun malttoi mennä nukkumaan ilman hepulia.