Myös viimeinen lomapäivä aukeni helteisenä, joskin hiukan savunhajuisena (voi Venäjä...). Aamulenkillä suunnattiin siis poikkeuksellisesti kummankin pystykorvan kanssa kuopalle uimaan. Ensin koirat saivat hiukan puuhailla omiaan, sitten uitettiin Huima kepin perässä, Tomera väkipakolla, ja lopuksi koirat kiinni ja itsekin pulikoimaan. Ei tuo Tompan uiminen nyt vaan oikein edisty, mutta ainakaan sille ei ole tullut mitään vesikauhua.

Kotimatkalla puhelin soi ja meitä kyseltiin uimaseuraksi, joten mikä siinä sitten auttoi kuin äkkiä Tomera kotiin ja Huiman kanssa uudelleen rannalle. Tällä kertaa löydettiin sopivasti vähän matalampi ranta jossa Huiman oli mukava polskia ja hyppelehtiä kepin perässä. Nuutti ui aika hienosti myös Huiman kirittämänä, ja Taikakin taisi kastella mahansa. Huimalla oli varsin hupaa, harmi vaan kun se muisti uimisen ilot vasta loman viimeisenä päivänä. No, vesi varmaan pysyy uintikelpoisena vielä aika pitkään.

Kun Huima oli tainnutettu uimalla, oli hyvä omatunto jättää se kotiin ja lähteä Tompan kanssa kaksin agitreeneihin. Tomppa oli ihan kuuman ilman väsyttämä, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Edelleen hallissa jännitti kovasti, ja oman vuoron jälkeen otin Tompan taas syliin köllöttelemään. Siinä se rentoutuu hyvin ja toivottavasti pikku hiljaa tottuu hallin ääniin ja touhuihin ja alkaa tuntea olonsa turvalliseksi.

Tomeran kanssa oltiin ekana vuorossa kun radalla oli valmiina minikorkeus, ja ekan neljän esteen pätkän Tomppa menikin pariin otteeseen oikein hienosti. Sitten se hyytyi, ja kolmannella pätkällä ei enää hiomma maistunut ollenkaan – edes lelun perässä ei oikein jaksanut hypellä. 

Tauolla käytiin vähän ulkona, ja lopuksi Tomera sai tehdä taas penkin päälle aseteltua puomia. Se oli edelleen tosi kivaa, vaikka vauhti ei ihan niin kova ollutkaan kuin viimeksi. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Onneksi päästiin ryhmään syyskaudellekin, joten ei voida ainakaan ihan heti luovuttaa.