Tiistai oli ehkä malliesimerkki siitä, että ei välttämättä kannata treenata ainakaan herkkiä koiria silloin jos oma pinna on katkeamispisteessä. Töistä tultua koirat meinasivat tehdä joukkoitsemurhan auton alle, ja saivat ehkä vähän epäreilusti kunnon sanallisen sakinhivutuksen siitä hyvästä että palasivat saman tien  pihaan. Mitähän niillä taas lie liikkunut päässä, ikinä ennen eivät ole noin vaan muina miehinä lähteneet tielle. Ja aitaa nousi illalla taas pieni pätkä lisää...
 
Koko loppuillan koirat tuntuivat käyttäytyvän kauhean huonosti muutenkin, eikä asiaa auttanut kahden urosrotikan kohtaaminen metsässä. Ja kun rotikkaihmiset tahtoivat jäädä vielä pidemmäksi aikaa juttelemaan (huutamaan porokoirametelin yli), alkoi pinna olla aika tiukilla ja Tomeran niskanahkakin taisi vähän venyä. 
 
Illaksi oli sovittu treenitreffit Ridasjärvelle, joten koitin hätpikaa nollata päänuppiani treenikuntoon, mutta Huima silti aika selvästi näytti että tunnelma tuppaa olemaan hiukan painostava...  Huima oli kyllä enemmän kuin innokas, mutta selvästi otti taas paineita onnistumisesta. 
 
Ruutua koitettiin hinkata useampaan otteeseen kun en voinut parista kerrasta uskoa, että se ei suju. Ensin Huima meni sitkeästi yhdelle kulmatötterölle, ja lopulta se juoksi puoliväliin matkaa ja meni maahan.
 
Tokalla kierroksella se saikin sitten mennä ruutuun namikipolle ja tehdä pari liikkeestä istumista (hyviä), ja pitkän seuraamisen. Ruutu ja seuraaminen meni haukkuessa: ikinä ennen se ei ole haukkunut ruutuun mennessä tai lähdössä, eikä myöskään kesken seuraamisen (muuten kuin askelsiirtymissä). Voi Huima raasua kun se koittaa niin kovin kovasti, ja sitten ei ihan pääppä kestä. Seuraaminen sinällään oli ihan hyvää, vaikka kierroksilla ollessaan se tuppaa kyllä vähän poikittamaan.
 
Tomera oli onneksi varsin hyvässä tokoilumoodissa. Aloitettiin kerrankin juoksuntarkastuksella ja luoksepäästävyydellä. Sitten käskytettynä liikkeestä seisominen, joissa valmistelevat osuudet aika ok, mutta seisominen olikin sitten aluksi vähän kateissa. Tehtiin niitä vielä ilman käskytystä, ja siinä huomasin että oma äänenpainokin on ihan erilainen. On se liikkurin mukaan tekeminen vaan vaikeaa! Maahanmenoa testattiin ensin erillisenä, ja sitten sekin käskytettynä. Kummassakin tuppaa jäämään vähän vinoon, maahanmeno muuten ok (tosin vähän odotteli palkkaa kyynärät ylhäällä ennen kunnollista laskeutumista).
 
Sitten käskytettynä seuraamista pienissä pätkissä perusasennosta palkaten ja siitä suoraan jatkaen. Tomeralla on vähän ongelmia tajuta että liike jatkuu vielä vaikka lihapullaa tuleekin kitaan, muuten ok. Vinoa pikkuisen, mutta siitä nyt viis.
 
Lopuksi seuraamista pidempi pätkä ilman käskytystä, ja siitä loppupalkka. Ihan oivaa.
 
Hämärän jo tullessa otettiin vielä Taikan kanssa paikallamakuu, hiukan reilu 2 minuuttia alo-etäisyydellä. Puolivälissä kehu, muuten liikkeenomaisesti. Maahanmennessä jäi vähän vinoon, pitää muistaa ensi kerralla tökkäistä vähän kengänkärjellä syrjemmälle. Kuikuilivat Taikan kanssa molemmat takaviistoon, mitä lie mielenkiintoista ollut. Vapautusta odottaessa kesti hyvin Peen muut löpinät, mutta Taikan sivu-käskyllä nousi! Tätä tehtiin sitten vielä erikseen, muutaman kerran tuppasi nousemaan, sen jälkeen hoksasi että ei sitten kuulukaan.
 
Vaikka siellä sun täällä meni pieleen, niin olin Tomppaan oikein tyytyväinen. Intoa oli sopivasti, ja on se mennyt kesän aikana eteenpäinkin!