Perjantai-aamuna Tomera alkoi piipittää ja näyttää oikein surkealle. Koska Huimalle oli luvassa tokoilua seuraavana päivänä, Tomppa sai luvan kuitenkin lähteä agilitytreeneihin vaikka arvasinkin että siitä ei mitään kovin kummoista tule valeraskauden ollessa pahimmillaan.

Harjoituksena oli ympyrämuodossa olevat aidat, joita mentiin kumpaankin suuntaan. Välissä tehtiin kontakteja. Jahka Tomeran sai liikkeelle, ympyräaidat sujuivat pätkittäin hyvin, mutta jokusen yrityksen homma kyllä vaati. Lelukaan ei oikein kiinnostanut tällä kertaa, onneksi oli Cesaria mukana.

Kontakteja tehtiin ensin lattialla vain alustaa koskien, mikä sujui hyvin, ja sitten piti tehdä aalla ja puomin alastulolla sama juttu. Havaittiin, että vaikka Tomera koskee hyvin lattialla olevaa lätkää, se hyppää sen yli kun on kontaktin päällä.  Nyt tehdään niin, että vaihdan kovat purkinkansialustat hiirimattoon, ja siirrän senkin vielä kontaktin alapuolelle kun se on nyt ollut kontaktin keskivaiheilla.