Eilen uskaltauduttiin Hausjärven Haukkujen epäviralliseen tokokokeeseen Tomeran kanssa. Koe oli Koiraurhiksen takaparkkiksella, ja alokasluokassa oli seitsemän koiraa. Ensin käytiin pissalenkillä ja tutustumassa kehään yhdessä Huiman kanssa, ja sitten kummatkin autoon paikallamakuuseen saakka. Hiukan pulssi nousi kun kehään mennessä pikkupoika heilui keppi kädessä ihan kehän vieressä ja Tomera oli sen näköinen että syö pois mokoman pojan, mutta lähtivät onneksi ennen kuin paikallamakuu alkoi. Tietty pitäisi harjoitella sitäkin että kentän reunalla on hilluvia pikkupoikia, mutta hyvä kun ei tällä kertaa tarvinnut...  Oli siinä kehän reunalla myös pari pikkutyttöä, mutta kun käyttäytyivät sievästi niin Tomera ei noteerannut. 

Kehääntulo ja luoksepäästävyys meni hyvin, paikallamakuun jätössä oli sählinkiä kun liikkeenohjaaja kyseli onko ohjaajat valmiita ennen kuin oli käskenyt irrottaa hihnat, joten odottelua tuli aika paljon ja valmista piti sanoa sitten vielä toisenkin kerran kun odoteltiin että viimeisetkin olivat korjanneet hihnat pois. 
 
Tomera meni maahan yhdellä käskyllä, mutta vähän vinoon. Meillä kävi tuuri kun kumpikaan vieruskavereista (mali ja briard (?)) ei noussut, kun taas kaikki muut koirat kirmailivat tai nousivat. Sen verran Tomeraa suojelin että kirmailuvaiheessa kävelin muutaman metrin Tompan eteen estämään ketään tulemasta päälle. No kehuinkin kyllä siinä kohtaa. Tomeraa jännitti ekaa kertaa rivistössä makaaminen (!) ja vielä vieraiden koirien ja ohjaajien kanssa, joten  nousi istumaan ennen käskyä. Kun sitten käskin sen uudelleen maahan, se sitten taas makasi vaikka muut jo käskivät istumaan eikä reagoinut muiden käskyihin. Oma käsky perästä ja hyvin nousi. Mutta ihan hyvin Tompalta, kun tosiaan ennen tätä ei olla vieraitten koirien – eikä paljon tutumpienkaan – kanssa rivissä makoiltu!
 
Tomeralle namia nassuun ja autoon kunnes edellisen koiran vuoro tuli. Siinä lyhyt virittely lähinnä tekemällä ne vaikeat jutut, eli maahanmenoja ja juoksusta seuraamista. Juuri ennen kehään menoa revitystä puuhkalla.
 
Tompalla oli oikein hyvät fiilikset läpi liikkeiden, joten en antanut sille yhtään namia välissä. Ehkä loppupalkan odotus näkyi pienenä sähläämisenä, mutta muuten meni hyvin. Perusasennot ennen liikkeen alkua olivat vähän tiukassa, kummankin jäävän asennot olivat vinot, ja seuraamisessa seilasi vähän + hössäsi istumiset tehden ensin vähän sinne päin ja korjaamalla sitten itse ihan urakalla. Kympit tuli estehypystä ja luoksetulosta, ja nehän ne parhaiten aina treenatessakin sujuvat. 190,5 pistettä saatiin, toka sija, iso suklaalevy ja isoin pokaali (hiukan kolhuinen tosin ) mitä ollaan Huimankaan kanssa ikinä mistään saatu.   
 
Oli ihan positiivinen yllätys miten hyvin Tomera jaksoi palkatta tehdä, ja selvästi se kyllä tiesi että kyllä se jättipotti sieltä vielä tulee. Oikeissa kisoissa tällä suorituksella (lukuunottamatta paikallamakuun varmistelua) olisi saanut ehkä suurin piirtein 170 pistettä? Olipa hyödyllinen kokemus meille, vaikka etukäteen jännittikin taas niin että maha oli ihan sekaisin. Ihan naurettavaa jännätä möllikokeitakin, mutta onneksi jännitys häipyi sentään  paikallamakuun jälkeen. Jospa sitä joskus selviäisi Tompan kanssa vaikka oikeistakin kisoista pyörtymättä.
 
****
 
Mölleilyn jälkeen tapahtuikin sitten taas ihan kummia. Olin huomannut jo tullessa että alueen nurkassa seisoskeli yksi meidän agilityryhmäläinen, ja käytiin sitten loppupalkkojen jälkeen morjestamassa. Tomppa meni ensin tervehtimään ihan oma-aloitteisesti, mutta kun huomasi kuka siinä on, veti hännän alas ja meni nuupallaan hihnanmitan päähän seisomaan. Eli paineistui siitä että tuli elävästi agitreenit mieleen.   Ihan uskomatonta, tai ehkä ei sittenkään... Toimintakyky sillä kyllä taas ihan säilyi, tuli käskystä sivulle reippaasti ja söi namia, mutta aika voimakas reaktio kuitenkin. 
 
Nyt on pakko tehdä tuon hallijutun kanssa niin, että käydään siellä vaan leikkimässä ja syömässä. Tänään on Tomeran vuoro kun Huimalla on lauantaina kisat, mutta sitten Huima saa ainakin valeraskauden ajan paikata Tomppaa. Myös lauantain tokovuoroilla Tomppa saa ainakin aluksi vain leikkiä ja katsella häkistä kun Huima treenaa. Leikkiä ja Cesaria luvassa siis Tompalle syksyllä, ja Huimalle paljon treeniä. 
 
****
Yöllä heräsin muutamaan otteeseen siihen että Tomera yökki ja nieleskeli. Selvästi se tuntui siitä kurjalle kun hakeutui ihan lähelle, mutta pakko oli häätää se sängystä kun epäilin sen oksentavan. Aamulla sama homma jatkui, mutta oksennusta ei kyllä kuulunut. Epäilin että jos on närästystä, ja annoin aamuruoaksi vähän viiliä ja kaurapuuroa. Pissalenkillä ei enää yökkinyt, toivottavasti on jo ihan ok. Tomera kyllä hävisi taas eilen lenkillä ollessa, joten eipä tiedä mitä herkkua se on löytänyt syötäväkseen.