Nyt kun pikkukoira on taas valeraskaana ja näyttää parhaita puoliaan, on muotoutumassa jonkulainen aikataulusuunnitelma sen ja kohtunsa suhteen. Jos ensiksi nyt syksyllä  katsotaan onko Tomerassa ensinkään paimenkoiran aineksia, vai lähteekö se karvapalloja karkuun tai syö se ne. Sitten voisi vielä kokeilla jos päästäisiin MH-kuvaukseen, vaikka taitaa olla turha toivo kun tuntuu että niihin ei mahdu kuin järjestävän tahon omat koirat. Luonnetesti on varmaan pakko jättää keväälle aikuistumista odotellessa, vaikka sinne kovin jo tekisikin mieli. Jos hyvä tuuri käy niin olisi mukava kokeilla keväällä paimennusta vielä poroillakin. Ja sitten kolmevuotissynttäreiden paikkeilla – jos näyttää sille että Tomerasta ei ole sukua jatkamaan – se saa synttärilahjaksi sterilisaation. Heippa vaan kohtu, ei kyllä tule ikävä!

 
Tomeran valeraskaus etenee tarkasti kuten kalenterissa lukee, nyt sillä on jo kunnon riippurinnat ja äksyily ei kun pahenee. Lenkillä katsastellaan sopivia koloja, synnytys pitäisikin olla ihan näillä hetkillä. Maanantaina Tomppa ehti Huiman kimppuun peräti kahdesti, sen jälkeen on ollut rauhallista Huiman osalta. Ensimmäinen räjähdys tapahtui kun Tomera, Remo ja Huima kävelivät vierekkäin, ja Tomppa alkoi taas omia Remoa. Toisella kerralla tapeltiin ruoasta, ja sitä ei olekaan sattunut aikaisemmin. Harvemmin kyllä käy niinkään että Tomppa saa syötyä ensin, niin kuin nyt. Tulipa Huimaan jonnekin pieni reikäkin näemmä, kun huomasin seuraavana aamuna lakanassa pieniä veriläiskiä. Pitäisi syynätä tänään Huima tarkkaan ettei vaan pääse mikään haava karvan alla tulehtumaan.
 
Remon kanssa meni maanantain lenkki muuten varsin mainiosti, tosin porokoirat olivat taas melko "aktiivisia"...  Samaa ei voikaan sanoa eilisestä lenkistä Piikun, Kuuran ja Norrin kanssa. Koska ennustin pahaa, otettiin ensin Tomera ja Norri hihnoissa autosta ja lähdettiin vähän käppäilemään. Tomppa ei tuntunut noteeraavan pentua ollenkaan, joten uskalsin päästää sen irti. Muina miehinä se lähtikin sitten omiin hommiinsa, mutta takaisin tullessa sitten suoraan Norrin päälle. Ei sattunut, ääntä oli taas enemmän kuin todellista toimintaa, ja koska olin kumminkin varautunut ihan mihin tahansa sain Tompan nopeasti pois. Loppulenkin Tomera kärvistelikin sitten hihnassa, ja ensimmäisen puoli tuntia huusi täyttä kurkkua maailman epäreiluutta. Vaan sitä saa mitä tilaa. Norrin tullessa ohi tai lähemmäs otin Tompan aina sivulle istumaan, ja kylläpä se tekikin napakoita sivulletuloja kun oli sitä viettiäkin kerrankin kunnolla.  Tappoviettiä varmaan... 
 
Kumma juttu on kyllä sekin, että en ole huomannut Tomeran olevan minkään muun rotuisille koirille aggressiivinen kuin omille rotutovereilleen. Ollaanhan me nyt muun rotuisia pentujakin tavattu, narttujakin. Viimeksi agilitykisoissa Tomppa ihastui hurjasti pieneen (ruskeaan ja merkittömään) kelpien pentuun.
 
Hiukan tuntuu kurjalle jättää Huima tuommoisen pedon armoille työpäivien ajaksi, ja mietin jo että jos jättäisi toisen sisälle varmuuden vuoksi, mutta luultavasti ongemat vaan pahenevat jos niitä vielä alkaa eristää toisistaan. No, enää neljä viikkoa valeraskautta jäljellä, toivotaan että selvitään hengissä ja järjissämme lokakuulle. Eilen illalla huomasin jo että kyttään Tomeraa ihan hermostuneena, ja se ei saa suurin piirtein hengittääkään Huimaan päin ilman että reagoin. 
 
Ja sitten ne ovat kuitenkin kuin paita ja peppu suurimman osan ajasta: