Syysväsymys tuntuu olevan pahimmillaan (toivottavasti), eikä illalla jaksaisi enää lähteä minnekään. Onneksi vielä juuri ja juuri saa raahauduttua takaovesta pihalle treenaamaan.   

Huima koitti aloittaa, mutta oli niin ratkiriemukkaalla tuulella (vieraiden saapumisesta ilmeisesti), että eihän siitä meinannut taas mitään tulla. Aloitettiin kumminkin uskaliaasti tunnarilla: vieraisiin ensin hajua ja sitten Huima hihnaan. Ekalla yrittämällä se ei tainnut ylttää edes haistamaan muita kuin omaansa, toisella kierroksella taisi haistella kaikkia, vähän maistella yhtä väärää, ja toi omansa.

Kaukoja rappusilla, Huiman kasassa pysyminen oli aika kiikun kaakun. Yksi (?) haukku taisi välissä päästä, vaihdot ok.

Luoksetuloa palkkaamalla ensin pari kertaa siitä että istuu hiljaa, sitten suora luoksetulo sivulle. 

Huiman treenin aikana Tomera oli tiiviisti nenä kiinni olkkarin ikkunassa katselemassa, toivottavasti sekin oppi samalla jotain. 

****

Taikan jälkeen Tompalle ensin ruutu, jonne se ryntäsikin taas jo heti pihalle tultuaan. Hyvin se teki sen sitten ihan liikkeenäkin, ensin lähetys tyhjään ruutuun ja seisomisesta + maahanmenosta palkka. Maahanmeno vaati kyllä tuplakäskyn, mutta ihmekös se kun ollaan otettu sitä varmaan kerran aiemmin joskus kesällä. Sitten otettiin loppuosaa erikseen. Kahdella ekalla kerralla sivulletuloon kaksi käskyä, kolmannella taisi jo uskoa että kyllä sieltä makuulta ihan tosiaan lähdetään seuraamaan. 

Sitten tehtiin paikallamakuussa pysymistä häiriökäskyjen kera. Ensin lyhyt jättö, sitten Tompan viereen, ja Pnella käskytti vieressä. Sivu- ja käsky -käskyt eivät aiheuttaneet edes epäröintiä, eikä myöskään tavallisesti sanotut istu-käskyt. Sitten kun istu-käskyn sanoi tiukasti ja kovaan ääneen, Tomera meinasi että nyt on kyllä parasta totella. Mutta tosi hyvin meni, tätä ei olla harjoiteltu yhtään, ja rivistössä on ollut sen suhteen vaikeuksia. Ehkä rivistössä on sitten ne muut paineet lisäksi, jotka saavat aikaan sen että kuunnellaan mitä käskyjä sattuu.

Kaukokäskyjä, parin metrin etäisyydeltä. Vähän on vielä koko liike hakusessa, vaikka tekniikka sinänsä onkin hyvä. Pari kertaa meinasi lähteä luokse, kerran pari nousi seisomaan kun piti istua. Aika monta hyvääkin vaihtoa saatiin, ja palkka takaa Pnellan kädestä.

Tunnari viidellä kapulalla x 2: ekalla otti suoraan oman, toisella haisteli ja toi oman. Eka putosi ennen kun sain käteen, toisen sain siepattua Tompan suusta. Tähän perään pari noutoa tunnarikapulalla ilman luovutusta + kokeilu minikokoisella laipallisella lainakapulalla –> ei suostu ottamaan suuhunsa.

Hyppy, ok käsiavun kanssa ja käskytetty vähän pidempi seuraaminen josta loppupalkka. Hiukan oli jo lähdössä lentoon kun palkka oli luvattu.

Olipa iloiset ja tyytyväiset treenaajat tällä kertaa, mitä nyt Huima piipitti ulko-ovella kun olisi pitänyt saada tehdä vähän enemmän (= saada enemmän nameja ). Vielä liian lyhyttä treeniäkin kamalampaa oli kuitenkin se, että kääpiöt tulivat kylään ja olivat keittiössä, kun Huima joutui lusimaan olohuoneessa aidan takana. 

****

Iltalenkillä tuli taas havaittua miten kestävää tekoa mummu-koira onneksi oikein onkaan. Tehtiin kuoppakierros niin että Huima sai olla irti, ja huvitin sitä matkalla erinäisillä kaarinoudoilla  ja kepin viskelyllä. Kuoppien korkeimman ja jyrkimmän pudotuksen reunalla heitin Huimalle kepin, ja näillä heittotaidoilla se tietty lensikin suoraan rotkon pohjalle. Huima vyöryi kepin perässä holtittomasti alaspäin hurjaa vauhtia pitkin jäistä melkein pystysuoraa rinnettä, ja olin ihan varma että se ei sieltä ehjänä selviä. Vaan eikö mitä, se kapusi samaa reittiä vielä ylöskin vaikka koitin ohjata sitä loivempaan rinteeseen. Sen verran hätkäytti kuitenkin Huimaakin että keppi jäi tuomatta. Ja Tomeran usko rotkojen vaarallisuuteen sai taas vahvistusta kun se huomasi miten hätäännyin.