Ja taas me treenattiin tokoa, tällä kertaa Kaisun ja Rudyn seurassa Konepajalla. Kaikki kolme koiraa olivat kerrassaan päteviä tokoilijoita, ja treenin jälkeinen raviratalenkkeilykin sujui sopuisasti vaikka Huima ja Tomera olivat kumpikin yhtä aikaa irti. Vaan oli siellä metsässä  pimeää kun oli märkä ja pilvinen ilta.  

*****

Huima aloitti treeninsä Rudyn jälkeen ruudulla. Tällä kertaa vain yksi lähetys ja seisomisesta palkka. Hyvin meni, Huiman kanssa saa vaan olla tarkkana että pysäyttää sen oikeassa kohdassa, se kun ei kauheasti katsele ruudun reunoja vaan humpsahtaa helposti yli. Palloleikkiä ja namia palkaksi.

Kaukokäskyjä muisteltiin vanhalla systeemillä jossa appari seisoo ihan vieressä palkkaamassa joka vaihdosta. Alun pienen ihmettelyn jälkeen alkoi sujua hyvin, mitä nyt Huiman pää pyörii sinne tänne namin toivossa. Pitäisi muistaa tehdä tätä useammin!

Luoksetuloa namia heittelemällä, tuppaa vaan menemään vähän etsiskelyksi pimeällä parkkiksella. Hiukan ennakoi ja hidasteli, vaikka enemmän tehtiin suoria kuin pysähdyksiä.

Loppuun tunnari viidellä kapulalla hihnassa. Ekalla kerralla taisi vähän sählätä, toinen muistaakseni ok…

*****

Tomsku-Tomaatti lähetettiin myös saman tien (tyhjään) ruutuun, ja se näyttääkin nyt sisäistäneen tämän liikkeen aika hyvin! Se viilettää hirmuista vauhtia ruutuun ihan keskeltä, ja Huimasta poiketen Tomera osaa myös sopivasti jarrutella nauhojen sisällä. Pallopalkka seisahtumisesta ja leikkiä ruudussa.

Luoksetuloa namileikillä, mutta kun ne namit hukkuivat taas, niin ei otettu montaa toistoa. No jälkeenpäin ajatellen – tätä olisi varmaan kiva tehdä Tompan kanssa myös pallolla, se ainakin löytyisi paremmin.

Kaukokäskyjä. Koitettiin ensin samalla lailla kuin Huimalle, mutta Tomppa joko sähläsi muuten vaan, tai sitten se häiriintyi liian lähellä olevasta palkkaajasta. Kun Kaisu siirtyi kauemmas sivulle ja tehtiin aina muutama/vapautus, alkoi onnistua. Nyt se ei tainnut tehdä yhtään seisomista istumisen tilalle?

Vauhtinoutoa tunnarikapulalla x 2; siinä ja siinä että malttoi tuoda kapulan käteen saakka, mutta vauhti hyvä mennen tullen.

Tunnari samoin kuin Huimalle, luovutusta lukuunottamatta tämä näyttää myös tällä hetkellä tosi hyvälle. 

Lopuksi lyhyt paikallamakuu yhdellä välipalkalla. Pää pyöri aluksi, mutta taisi vähän rauhoittua loppua kohden. 

Tomsku oli tosi rento ja tyytyväinen tokoilija taas, ja siitä oli selvästi hauskaa kun sai välillä käydä pummaamassa Kaisulta nameja ja rapsuja.  Häiriötä ei tällä kertaa juuri ollut, ja kumpikin koira keskittyi hyvin.

****

Aika paljon ollaan taas viime aikoina treenattu, mutta treenataan nyt kun kaikilla vielä on intoa. Eiköhän se oma intokin laannu viimeistään siinä vaiheessa kun Tompalla on taas hormonihullutukset mielessä. Huimaa nyt huvittaa aina treenata, mutta sitäkin mietittiin eilen että onko sille näin tiheä treenaaminen hyväksi kun se kuitenkin kerää joka kerta ylimääräisiä kierroksia... 

Kotona ollaan tehty aamuin illoin Tompalle kääpiökapulan suuhun ottamista leuat auki -systeemillä – ei valoa tunnelin päässä. Kummallekin myös tunnaria, ja se on kummaltakin sujunut ihan hyvin.