Meillä on nyt menossa massakausi – mikä ei tässä tapauksessa kyllä tarkoita lihasmassan keräämistä – vaan ihramassan. Eli lenkkeily minimiin ja syöpöttely maksimiin!

Mitään ei olla siis tehty lukuunottamatta aamuisia kahden minuutin pikatreenejä. Kummallekin tunnaria; Tomppa osaa ja Huima sählää. Huimalle myös vähän seuraamista ja Tomeralle avon hyppyä ja pujottelua. Hypyn istuminen sujui tänä aamuna ekan kerran ilman käsiapua, ei siinä nyt sitten niin kovin montaa toistoa mennytkään. 

Naapurin kanssa ajeltiin yhtenä iltana metsästysmajalle hakemaan luita, ja sieltä löytyi myös kaksi ihanaa isoa säkkiä roippeita – läskiä, elimiä ja lihanretaleita. Niitä kaksikko on nyt vedellyt mahan täydeltä, ja jo on kumma jos ei Tomerakin ala taas kohta saada vähän lihaa luitten ympärille. Isompien luiden kanssa pitää olla kyllä tarkkana, ne kun tekevät Tomeran aika lailla pörheäksi. Huima sitten taas ei saa edes nukuttua kun sen pitää piipata koko ajan päästäkseen ulos luu-apajille. 

Eilen piti lähteä pimeässä kummankin kanssa (erikseen sentään) pyöräilemään kun tuli omantunnontuskat tuosta syöpöttelystä ja makoilusta. Huima vetäisi lenkkinsä aika säällisesti, ekan kilsan jälkeen se lakkasi vetämästä ja ravasi nätisti löysällä remmillä. Tomeraa sitä vastoin hirvitti moinen lenkkeilytapa, ja se kiskoi sivuun koko lenkin ajan. Pitää varmaan laittaa sille seuraavalla kerralla huskyvaljaat, muutenhan se menee ihan jumiin tuolla lailla kiskoessaan.    Olipa muuten hyvä ostos tuommoinen halpis-versio springeristä, ainoa vaan että siinä ei ole paniikki-vapautusta ollenkaan.

Tänään lopetetaan sapatti ja mennään Tompan kanssa agitreeneihin, ja sitten vietetään pitkä viikonloppu mökillä. Pitää varmaan ottaa sinnekin mukaan muutama reisiluu niin pysyy Tomppakin pihassa.