Päästiin taas maanantai-treenihin, ja tästä eteenpäin sitten käydäänkin joka toinen maanantai. 

14 esteen rata näytti helpommalle kuin olikaan, alkuosuudessa ei ollut mitään kovin kummallista, mutta loppusuoralla oli viisi hyppyä jotka eivät olleet linjassa, ja lisäksi osa oli hiukan vinottain. Toiseksi viimeisellä aidalla piti vaihtaa puolta.

Aloitettiin Tomskun kanssa kepeillä, ja kun olen tottunut survomaan Huima ekasta välistä sisään, teen sitä samaa näemmä Tomerankin kanssa. Vaikka Tompalle olen nimenomaan koittanut opettaa sitä itsenäistä sisäänmenoa... Tilaa siis, niin homma sujuu paljon paremmin!

Sitten alkupään rataa, jossa ei sen kummempaa ollut, putkeen taisi mennä vähän hitaasti. Loppupäässä tulikin sitten joka kerta erilaisia ongelmia. Ekalla kerralla puolenvaihto sujui persjätöllä, vaikka oli ollut ajatuksissa takaaleikata. Yksi hyppy joka ei ollut ihan linjalla taisi jäädä välistäkin. Valssilla sujui paljon paremmin, kunhan muisti itse juosta täysillä siihen valssauspaikkaan turhia kupeksimatta.

Ekalla kierroksella Tomera uuvahti jo heti alussa, mutta lelulla siihen saa onneksi kierroksia lisää. Putkeenmeno oli vaan hankalaa kun lelusta piti irtaantua liikaa, mutta alkoi sekin sitten sujua vähän paremmin kun Tomppa hoksasi että sitä lelua vaan ei saa ennen kuin on esteet suoritettu.

Toka kierroksella epäilin jo todella Tompan jaksamista, mutta jostain sitä sinnikkyyttä kumminkin siltäkin tarvittaessa löytyy. Lelun kanssa sai pistellä ihan parastaan kyllä jo kun aita"suoralla" aloitettiin, mutta saatiin sentään yksi ripeä ja onnistunut suoritus ekan valssisössimisen jälkeen aikaiseksi. Helpompaa loppupäätä tehtiin viimeiseksi, ja siinä Tompasta alkoi taas löytyä virtaa ilman kummempia virittelyjä kun se tiesi mitä on tekemässä. Selvästi siitä on kivaa kun saa mennä lujaa, ja tietää osaavansa.

Toivotaan että pikkuhiljaa myös enemmän ohjausta vaativat jutut alkavat maistua, asiaa tietenkin helpottaisi, jos ohjaus olisi sujuvaa...

* *  *

Huima kävi maanantaina osteopaatilla toisen kerran, ja edelleen takaosastossa oli klappia. Osa ongelmista oli pysynyt poissa, eikä koko ranka enää vetänyt vinoon, mutta eipä tuo lähelläkään priimaa vielä ollut. Synninpäästö saatiin kuitenkin meidän agilityhommiin liittyen, kuulemma koiran pitää saada tehdä ja mennä kun ne on siihen hommaan luotu.  Käsittely puri hyvin, reilun kuukauden päästä pitäisi mennä vielä kontrollikäynnille. 

Osteopaatti suositteli myös hihnalenkkeilyä Huimalle, jotta saadaan kontrolloitua sen hihnassapeitsaamista. Tuumasta toimeen, kylänraitilla ollaan pistelty menemään – niin ärsyttävää kuin se onkin. Huiman käskyttämisessä ravaamaan on aika kova homma, ja lisäksi sitä saa hoputtaa eteenpäin namia kerjäämästä ja Tomeraa taas koittaa saada lopettamaan kiskomista. Kun Tomppaa käskee odottamaan, jää Huima jumimaan eteen, ja toisinpäin. Onneksi Huima on oppinut pitkässä fleksissä kävellessään pysähtymään aina kun se huomaa että auto on tulossa, niin että pysyy ainakin autojen alta pois. Hyvä juttu, kunhan ei ala harrastaa sitä tiheämmin liikennöidyillä seuduilla. 

Huiman hienoa Dog Turboa on testailtu myös. Tiedä sitten onko porokoirilla tavallista vikkelämpi kieli, mutta nuo kyllä koukkaavat namit urista kielellä kaivamalla, eikä nappuloita siirtämällä kuten tarkoitus olisi. Vaan väliäkö hällä, pääasia että on kivaa.