Oma flunssa ja Huiman selkä olivat viikonloppuna siinä kunnossa, että lähdettiin kuin lähdettiinkin messukeskukseen agilitynäytökseen. Esityksen tarkoituksena oli näyttää että agility sopii rodulle kuin rodulle, nuorille ja vanhoille sekä erilaisille ohjaajille. Huima edusti siis kaikkia mummu-agilitaajia, ja lisäksi sitten kotimaista rotua. Mukana oli myös mm. lhasa apso, faaraokoira, vinttikoiria ja tiibetinspanieli.  

Lauantaina oltiin paikalla taas tapamme mukaan vähän täpärästi, ja myöhästyttiin radanrakennuksestakin. Koitin hiki hatussa nopsaan käydä vielä radan läpi, kenelläkään ei ollut edes ratapiirrosta että olisi voinut verestää muistia. Huima ei tiennyt yhtään mitä on tekeillä, se hoksasi varmaan vasta radalla että kyseessä on agility.   Se oli alusta saakka vähän kuutamolla, ja ohjaaja samoin... Radan puolivälissä kepeillä Huima huomasi olevansa screenillä, ja jäi vähän ihmettelemään sitä. Siitä sitten tietenkin hermoheikon ohjaajan systeemit menivät sekaisin ja eksyttiin ihan kunnolla. 

Sunnuntai siis jännitti vielä enemmän, kun ajattelin että Huima jää jo heti lähtöön ihailemaan itseään näytöltä. Onneksi Huima veti jo parkkipaikalta sisällepäin siihen malliin, että pahimmat epäilykset haihtuivat. Panostin myös sen virittelyyn tällä kertaa kunnolla, ja olin varustautunut jopa treeniliivillä, joten Huimalla oli ihan selkeä visio siitä mitä ollaan menossa tekemään. Hiukan tahmeaa meno oli edelleen ja jossain kohtaa tuli pieni takku, mutta sunnuntain räpellystä saattoi kumminkin ehkä jo kutsua agilityksi. Ja kun lattia oli tosi liukas, niin ihan hyvä että vauhti ei noussut enempää. Kepeillä Huima meinasi kyllä jo ihan alkaa keulimaan. 

Ihan kiva reissu kaiken kaikkiaan, ja varmaan teki hyvää omille surkeille kisahermoille. Ärsyttää jos jää asioita tekemättä vain sen takia ettei uskalla, joten ihan hyvä että päästiin kokemaan tuokin jännitys.  Huima oli tietenkin ihana messarikävijä, väliajat se torkkui omassa boksissaan, ja messualueella kävellessä se käyttäytyi rauhallisesti ja siivosti. Paitsi että sen piti työntää nenänsä joka ainoan ohikulkevan koiran takamukseen, eikä sitä oikein voinut välttääkään kun koirat olivat kuin sillit suolassa. Onneksi vain yksi ainoa staffi pani sen pahakseen.

Kavereitakin ehdittiin viikonloppuna messuhuumasta huolimatta nähdä. Lauantaina tuli Remo lenkittämään Tomppaa, niin että en ehtinyt itsekään liikaa murehtia lauantain suoritusta. Sunnuntaina poikettiin kotimatkalla Klaukkalaan sukuloimaan. Huima nautiskeli sisällä huomiosta, ja Tomera sai peuhata Kuuran kanssa ulkona ja pesiytyä Tuijan syliteltäväksi. Kuuran ja Tompan leikeissä oli tällä kertaa selvästi havaittavissa pientä tiukkuutta, mutta ihan hyvin vielä sujui kuitenkin. Piiku piti pari kertaa pyytää pois Tompan selästä, kun semmoinen peli ei kyllä meillä vetele.