Edelleen on treenaus ja muu aktiviteetti ollut vähäistä, ei meinaa flunssa vaan millään antaa periksi.

 

Viime viikonloppuna käytiin sentään Petronellan kanssa Jankkilassa hiukan aksaamassa. Edellisen ryhmän radasta tehtiin helpotettu versio, joka pilkottiin vielä neljän-viiden esteen pätkiin. Kokolattiamatto oli kovin liukas, joten piti varoa liian lennokkaita palkkauksia ja muuta päättömämpää menoa. Huimalla oli kovasti virtaa, varsinkin ekalla kierroksella, ja Tomppakin teki ihan suht kohtalaisesti. Lopuksi se nostettiin vielä keinun alastulolle maksipöydän päälle syöpöttelemään. Kivaa oli vaikka vähän myöhäiseksi menikin – oltiin kotona vasta puolen yön paikkeilla.

 

Kotona ollaan tehty olkkaritreeninä vähän kummankin kanssa kaukoja sekä liikeratana että muuten vaan, ja Tomppaa koitettiin lisäksi  huijata pitämään kapulaa. Namilla onnistui siihen saakka että kapula putosi kaksi kertaa paksun nukkamaton päälle (eikä lähellekään varpaita!), ja sen jälkeen se olikin sitten taas ihan kamalaa. Ihan kamaluuksista onneksi päästiin vähän yli vetoleikillä hömpäyttämällä, ja loppujen lopuksi Tomera suostui pitämään Huiman vieressä seisten kapulaa suussaan ihan muina miehinä. 

 

Ja – tadaa – keskiviikkona kun käytiin kääpiöjoukkion kanssa Konepajalla varovasti tokoilemassa, Tomppa nouti jälleen. Lisäksi  Tomeralle ruutua + loppua, vähän seuraamista ja tunnaria. Intoa oli niin kovasti pitkän treenitauon jälkeen, että melkeinpä ekan kerran sai sanoa että Tomera edisti ja vähän poikittikin seuraamisessa. Eipä nyt kovin haittaa.

 

Huima tokoili vähän myös; ensin ruutua, jossa se edelleen tahtoo alkaa haukkumaan maassa odotellessa, sekä tunnaria joka ehkä meni ekalla kerralla tuurilla oikein, ja toisella kerralla ihan haistelun kanssa oikein. Ja rauhallisesti. 

* * *

Huima kävi torstaina osteopaatilla, varasin sille ajan kun se hiukan onnahteli sunnuntain päättömästi juostun metsälenkin jälkeen. Muutenkin sen takaosasto on näyttänyt vähän voimattomalle, mutta en kyllä arvannut että se ihan niin pahassa jamassa olisi ollut kuin mitä vastaanotolla paljastui. Heti kun Humppu-parka nostettiin hoitopöydälle seisomaan, näin että sen selkäranka on ihan kiharalla. Miksihän ihmeessä sitä ei voinut nähdä jo aiemmin kotona, vaikka kuinka koitin tarkkailla sen kuntoa? Raasu kun vielä hyppelehti agilityakin ihan innoissaan liukkaalla alustalla taatusti kipeän selän kanssa. 

 

Onneksi ranka oli hoidon lopuksi oiennut ja huomattavasti paljon liikkuvampi. Vanha tuttu ristiluujumi sieltä löytyi, ja lisäksi vielä ylempää nikamalukko. Olisikohan mahtanut selkä sittenkin jumahtaa siinä taannoisessa vyörymisessä jäistä sorakuopan rinnettä alas… Uusi osteopaatti oli varsin hyvä, ja kiva juttu kun ei tarvitse enää Helsinkiin saakka lähteä jos tarve tulee. Itse asiassa Huimalla on tiedossa vielä toinenkin reissu hoidettavaksi. Harmi vaan kun ei saatu aikaa enää ennen Hyvinkään kisoja – mutta josko me nyt kumminkin sinne vielä tähdättäisiin.

 

Muuten koiraparkojen elämä on ollut vain lyhyehköjä kuoppalenkkejä (onneksi tuli vähän lunta edes kahlattavaksi) ja syöpöttelyä. Naapuri toi eilen lisää sapuskaa koirille, tällä erää meillä mässäillään peuran luilla, elimillä ja lihalla. Tällä menolla taidetaan olla ennen kevättä  kaikki kolme aika pullukoita.