Tompan kanssa käytiin eilen rästimässä agilitytunteja. En olisi tuntia varannutkaan jos olisin tiennyt millä mielellä illalla olen, mutta kun kerran ilmoittauduttu oltiin, niin mentiin. Ja hyvä että mentiin, saihan siellä muuta ajateltavaa!


Oltiin taas ihan vieraassa ryhmässä, ja vielä vähän meitä edistyneemmässäkin. Alustin Tompan ongelmia, ja taisi kouluttaja olla hiukan ihmeissään kun Tomera oli reipas, innokas, ja hurjan taitava agilitaaja joka palkkautuu hyvin vetoleikillä, pallolla ja namilla.   Eilinen kyllä taisi ollakin parhaiten mennyt agilitytunti ikinä!


Harjoitukset olivat juuri meille sopivia, vauhdikkaita ja itsevarmuutta nostavia. Ensin irrottiin eteenpäin hyppy-pussi-hyppy-pituus -suoralla. Ekalla lähetyksellä Tomppa oikaisi ekan hypyn jälkeen suoraan loppupalkalle, mutta kun otettiin pussi väliin kerran pelkästään, niin sen jälkeen se teki muutaman hurjan hienon ja vauhdikkaan irtoamisen esteiden kautta niin, että itse jäin seisomaan ekan aidan taakse.


Toisessa harjoituksessa irrottiin sivusuunnassa. Hyppy-rengas-hyppy -kuvio oli aseteltu hevosenkengän muotoisesti, ja itse piti pysytellä mahdollisimman lähellä hyppyjen linjaa. Ensin tehtiin taas pari toistoa pelkkää rengasta, ja sen jälkeen Tomera irtosi kuin vettä vaan hypyltä renkaalle. Vaikein oli se vika hyppy, siitä se tuli kyllä pari kertaa ohi. Tästä palkka lelulla. Kouluttaja kehui Tomeran rengasta upeaksi – ehkä se siis oppi viime lauantain regastreenissä jotain. 


Kolmas harjoitus oli hyppy-kepit niin, että hypyltä piti etsiä oikea keppiväli n. 45° kulmasta. Kaksi toistoa tehtiin maksalaatikkopalkalla, ja kumpikin meni niin upeasti että ihmettelin onko mulla joku vaihdokas treenaamassa. Tomera etsi sisäänmenon niin että itse olin vielä jotakuinkin hypyn takana, ja siitä kun kurvasin loivasti keppien puoliväliin, Tompan meno ei häiriintynyt yhtään. Ja selvästi tuo kehuminen pujottelun aikana lisää vauhtia, nyt mentiin jo suurinpiirtein ehkä Huiman pujotteluvauhtia.


Itsenäisesti tehtiin myös vähän puomin ja aan kontakteja, ja tätä pitää nyt ehkä vähän miettiä ennen kuin jatketaan. Lätkä on nyt ollut maassa, mutta olisikohan se sittenkin parempi siirtää takaisin kontaktipinnalle..?


Ihana Tomera kun oli niin reipas treenaaja vaikka ohjaaja oli ihan maassa. Vieras uroskoirakin rähähti sille vähän jossain ohitustilanteessa, mutta Tomppa ei juuri piitannut. Alkusyksystä se olisi vielä taatusti hermostunut tuommoisesta! Nyt on mennytkin monta tuntia taas niin hyvin, että palautuu jo melkein usko siihen että Tomerastakin vielä agilitykoira saataisiin.