Mitään ihmeempää ei ole tapahtunut sitten viime päivityksen, mutta jos myöhemmin pitää vielä katsastella Huiman paranemisaikataulua, niin onpahan ainakin huolella merkattu muistiin.  Ja voihan tästä olla hyötyä jollekulle toisellekin ristarileikkauspotilaan omistajalle – netistä löytyy ihan älyttömän vähän tietoa nimenomaan tästä perinteisestä leikkauksesta ja siitä toipumisesta. 

Jos Tomeralla ei olisi juoksua, olisi meidän elämä sisätiloissa jo aika lailla normaalia. Huima ei ole tällä viikolla enää ollut levoton, hiukan tavallista rauhallisempi vaan. Eiköhän sillä vielä ole vähän kipujakin kun istuu ja seisoo edelleen jalka sojossa, ja voihan olla että tämmöinen sairastaminen vilkasta koiraa vähän masentaakin. Nyt kun Huiman kulku on vakaampaa, se saa kulkea sisällä niin kuin tahtoo, ja tehdä mitä lystää. Pari kertaa se on jo näyttänyt sille että etsii jotain tavaroita tuotavaksi, ja sitä se ei kyllä saa tehdä kun se homma edellyttää aina myös niitä varsaloikkia.

Edelleen Huimalla on kauluri silloin kun en ole vahtimassa sitä, kun haavassa on vielä rupi päällä ja vaarana on että se alkaa kiinnostaa. Koipea enemmän sitä kyllä tuntuu kismittävän kanyylinreikä etusessa, sitä se on muutaman kerrran nuoleskellut. Selän epiduraali-länttiin se ei onneksi juuri yllä, ja siinä on vähän pidempää päälikarvaakin suojaamassa. Reiteenkin on kasvanut hassua untuvaista pohjavillaa, mutta siitä ei varmaan ole näillä keleillä lämmittämään.

Maanataina illalla oli pakkasta yli 20°, ja iltalenkkeily oli armotonta taistelua. Tossut jalassa sitä piti kiskoa eteenpäin, eikä se ilman tossujakaan sitten suostunut liikahtamaankaan. Maanittelu, pyytäminen, käskeminen tai karjuminen ei tuottanut mitään tulosta. Seuraavalle lenkille älysin sitten varustautua lihapullanpaloin, ja johan alkoi lenkkeily maistua.  Lihislenkeissä on vaan se huono puoli että Hui tuppaa sitten kävelemään koko ajan kontaktissa, ja kun ei katso minne kävelee, niin tahtoo vähän liukastella. Komentamalla se etenee muutaman metrin, ja sitten taas jo katsoo että missä palkka viipyy.

Lenkkimatkat huitelevat edelleen kilometrin molemmin puolin, enimmäkseen tehdään reilua puolta kilometriä. Pakkanen taitaa myös vaikuttaa sen liikkumiseen, kun välillä näyttää että se kävelee taas huonommin. Voi olla että lihakset jumittavat, ja onhan se hankalaa kun tassuja ei tee mieli pitää maassa tarvittavaa aikaa. Eikä väljän loimen alta kyllä oikein kunnolla näekään sen liikettä. Tänä aamuna pakkasta oli 26°, tulisipa jo vähän lämpimämmät kelit!

Hampaankolo vaikuttaa parantuneen hyvin, ja Huima on saanut jo ihan vähän pureskeltaviakin herkkuja. Varmaan sille voisi kohta jo antaa siipiäkin, mutta ehkä maltetaan vielä pari päivää. Maha sen sijaan ei toimi edelleenkään kunnolla, tahti on noin kerran kahdessa päivässä. Kumma kyllä tuotos on sitten kuitenkin kohtuullisen pienehkö ja sievä.

Tompalla alkaa kohta olla parhaat päivät meneillään, ja iltaisin saa jo vahtia että kukaan ei kiipeä kenenkään selkään. Eilen Tomera alkoi jo kiehnätä Huiman ympärillä, ja tottahan Huimaa kiinnostaisi kauheasti. Vaan meillä on nyt orgioiden aika pysyvästi ohi.

Tomeran huvittaminen on edelleen retuperällä. Omilla pienillä lenkeillään se saa vähän seurata ja ottaa perusasentoja, ja metallia on vähän pidelty. Eilen annoin kummankin tehdä vähän pitoharjoitusta vuoronperään, mutta se homma loppui aika nopeasti kun Huima alkoi purra kapulaa. Ei ole ehkä metalli sallittujen purtavien listoilla tässä vaiheessa haavan paranemista.