Jo alkaa kyllästyttää kotona kykkiminen muitakin kuin Huimaa. Ketään ei olla treffattu kahteen viikkoon, eikä kukaan ole käynyt. Eikä kukaan oikein voisi käydäkään kun Huima saisi siitä hirveät hepulit, ja hepuloiminen ei nyt tule kyseeseen.

Tomppa on vähän kelkkaillut ja vähän tokoillut. Ilmeisesti ihan liian vähän kun teki tänä aamuna taas pienen karkureissun. Ihan sen verran vaan, että jäin junasta ja ehdin töihin taas vasta kymmeneksi. 

Iltatokoilun aiheena oli vaihteeksi paikallamakuu: häiriöttä, häiriöllä, ja jättö piilon kanssa + perusasentoon nousu. Häiriöharjoituksia on tehty kauhean vähän, mutta nyt ajattelin ryhdistäytyä kun ei kerran rivistöönkään ikinä päästä makoilemaan. Juttu olikin aika vaikea – hillityt lelun viskomiset aika lähelläkin Tomppa kesti, mutta muutaman kerran se nousi kun pistin kaiken peliin lelun kanssa. Sama juttu namin heittelyllä, ekan kerran kun nami lensi ihan lähelle Tomera nousi, mutta ymmärsi sitten yskän ja pysyi sen jälkeen hyvin. Varsin onnistunut harjoitus, jos siellä pienessä päässäkin vaikka heräsi jotain ajatuksia asiasta. 

Lisäksi vähän kaukoja ja seuraamista. Seuraamista ollaan vähän tehty myös lenkillä, kun yhden koiran kanssa lenkkeilyssä on se etu, että seuraamista voi treenata ihan vaan siinä ohessa. Ja aika paljon Tomppa tarjoaakin jo silloin kun ollaan menossa kotiinpäin. Lopuksi tehtiin vähän liikkeestä seisomisia ja läpijuoksuja namia heittämällä. Tämä on Tompan bravuuri edelleen, saas nähdä milloin liike alkaa hajoilemaan.  Ja niin – tokoilihan Huimakin tänä aamuna tunnarin verran (+ seuraili pitkät pätkät pissalenkillä namin toivossa). 

Huiman voinnissa ei ole muutosta, paitsi että haava on selvästi alkanut kutista enemmän. Ontuminen ei vähene yhtään, ja alan jo olla taas vähän huolissani siitä. Onneksi maanantaina nähdään edetäänkö aikataulussa. Kaipa se Huima kuitenkin vähän vähemmän kipeä on, kun ei ole enää muutamaan aamuun herätellyt aamuyöstä. Työhuoneen kaasutilannetta arvioiden myös sen vatsavaivat ovat tainneet vähän helpottaa maitohappobakteerien antamisen myötä. Miten niitäkään ei tajunnut alkaa antamaan heti?

Huima saa edelleen pysyä arestissa viikonlopun, mutta onneksi me Tomeran kanssa ollaan lähdössä vähän ihmisten ilmoille (kunhan ne juoksut ei nyt vaan alkaisi). Tänään mennään kuin mennäänkin agitreeneihin, huomenna seuraepiksiin (!), ja sunnuntaina pitäisi nähdä kavereita. Jippii, ihanaa päästä vaihteeksi pois kotoa –  niin kurjaa kuin Huima onkin jättää yksin kotiin.

Maanantaina mummua leikelläänkin taas sitten lisää...