Perjantaina tuli testatuksi Huiman polvileikkauksen laadukkuutta pariinkin otteeseen. Ensin Tomera teki sen, mitä olen vähän pelännytkin – eli kävi Huiman päälle. Onneksi olin lähellä ja sain Tomeran irti ennen kuin se oli kunnolla edes kiinnikään. Raivari seurasi siitä kun molemmat imuroivat vierekkäin keittiön lattialla olleita muruja, ja ilmeisesti Huima oli sitten ollut liian lähellä Tompan herkkuja. 

Sitten lähdettiin ajelemaan  iltakävelylle Hyvinkäälle tuulettaaksemme mökkihöperöitä pääkoppiamme. Auton takaluukkua avatessa kurkottelin toisella kädellä Huimaa kauemmas ja toisella availin häkkiä, mutta eiköhän se onneton mummu kumminkin päässyt hyppäämään. Ei ihan perille saakka kylläkään – kun pelästyin ja kiljaisin, niin Huima laskeutui rähmälleen etuosa häkissä ja takaosa puskurin päällä roikkuen.

Onneksi jalka kesti nämäkin pienet ylimääräiset kuormitukset, ja kaupunkilenkkeily sujui hyvin vaikka Huima olikin ihan tavattoman tohkeissaan kun pääsi pois kotikylältä. Tuhma-Tompan kanssakin käytiin erikseen pikku lenkura.

Lauantai meni enimmäkseen töitä tehdessä. Huima sai kyllä omat lenkkinsä ja jumppansa, ja ravasikin pienen pätkän ekan kerran leikkauksen jälkeen! Kyllä se vaan pikkuhiljaa näemmä kuntoutuu! Lenkkimatkat pysyttelevät edelleen kahden kilometrin paikkeilla.

Tompan kanssa koitettiin vähän muistella tokojuttuja pihalla, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Lelulla palkatessa se taas tahtoi omia lelun lumipenkan päälle, ja muutenkaan sillä ei oikein tuntunut olevan tokoiluhaluja. Paikallamakuu sentään sujui hyvin. Pari pientä hiihtolenkkiä tehtiin myös, ja se kyllä vetää suksien edellä paljon paremmin kun kelkkaillessa. Välillä sai jarrutella ihan urakalla, ja sehän ei ole ihan helppoa sukset jalassa ilman kunnon latua…

Hiihtämästä tullessa Tomera löysi elämänsä rakkauden. Useammankin kerran olen ihaillut kolmea labbista, jotka kulkevat tietä pitkin irrallaan isäntänsä kanssa, ja nyt näistä yksi oli liikkeellä siihen aikaan kun palailtiin kotiin. Tompan ihastus oli kaksivuotias kastroitu uros, iso kuin mikä ja kerrassaan mukava meidän molempien mielestä. Sen verran lopuillaan Tomeran juoksu oli että se antoi uroksen roikkua selässäänkin mitään sanomatta, ja kovasti ne muutenkin nujusivat hangessa. Labukan omistaja sanoi että edellisviikolla Tomera oli ulvonut tarhassa kun olivat kävelleet ohi, joten Tomppa oli varmaan mielissään kun nyt pääsi treffeille vaikka aika olikin jo vähän ohi.  Toivottavasti tavataan toistekin.

Sunnuntai kuluikin sitten agilitykisatalkoissa. Kivaa oli kyllä, järjestelyt toimivat, porukka oli mukavaa ja talkooruokaa ja -herkkuja tarpeeksi, mutta aikaa paloi niin että koirat joutuivat olemaan yksin kotona vielä kauemmin kuin normaalisti työpäivinä. Mukavaa oli kyllä katsella vaihteeksi kolmostenkin kisoja, yleensä kun on itse ollut paikalla vain ykkösten ja kakkosten aikaan. Ja kauhea pentukuumekin iski kun Tiina lykkäsi syliin kymmenviikkoisen ylisuloisen pennunpalleronsa. Hyi kuinka rumasti tehty.   Kaiken lisäksi talkoolaisten joukosta löytyi "naapuri" muutaman kilometrin päästä – aika kumma sattuma ottaen huomioon missä asutaan. Toivottavasti päästään Tompan kanssa jossain välissä beussi-treffeille. 

Koska sunnuntaina ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa, piti ottaa Tomerakin ekan kerran Huiman lenkeille mukaan. Sujuihan se niinkin kunhan Huimaa piti lyhyellä hihnalla, mutta ei se mitään kauhean rentoa lenkkeilyä kumminkaan ollut. Mutta kivaa kun elämä alkaa kuitenkin pikku hiljaa palaamaan takaisin vanhoihin uomiinsa. 

Onneksi agilitykärpänen pääsi taas vähän puraisemaan muiden kisailuja katsellessa, Tomppa kun on nyt ilmoitettu kahden kerran motivointikurssille, kolmen kerran hyppykurssille sekä kesän valmennusryhmiin. Sitten vielä toivottavasti päästäisiin Heilujen treeneihin. Huh!