Tiistaina lumijumppaa saivat sekä Huima että emäntänsä. Tomera sitä vastoin joutui olemaan koko päivän pelkillä takapihapissatuksilla, kun sitä lunta tosiaan oli päivän aikana kertynyt niin paljon että junien myöhästelyn ja pihan putsauksen jälkeen ei pahemmin jäänyt lenkkeily- tai mitään muutakaan aikaa. 

Huiman kuonon turvotus oli päivän aikana levähtänyt isommalle alueelle eikä se näyttänyt enää niin pahalle kuin aamulla. Tänä aamuna nenä näytti jo melkein normaalille. Hiukan kipeä leuka varmaan vielä on, kun mummu koitti useampaan otteeseen ulkona työntää päänsä hankeen ja kuupatta hiukan hieroi sitä tassullakin.

Tomeran juoksu kiinnostaa Huimaa kovasti, ja kun pelkäsin että Tomeran puolelta tulee sanomista varsinkin  jos pyllyä nuuskitaan tötterö päässä, niin pidin niitä aika lailla erillään koko illan. Huima oli illan levoton ja kulki koko ajan perässä tai muuten vaan huonetta ympäri, joten omien hermojen lepuuttamiseksi laitoin sen vielä vähäksi aikaa häkkiin. Yön se sai nukkua vieressä, ja Tomppa jäi aidan toiselle puolelle, mutta livisti Huiman viereen  sillä välin kun kävin vessassa. Siinä se sai sitten nukkua loppuyön, ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Eilen ei vielä pidennetty Huiman lenkkimatkoja, mutta illan vikan ja aamun ekan keikan se sai kulkea vastasataneessa sopivan paksussa lumihangessa. Aika hyvin se nyt käyttää jalkaansa, eikä enää oikeastaan juurikaan yritä pompotella vauhdilla tai valjaisiin tukien. Siitä kai voi päätellä että tänään voitaisiin lenkkeillä jo vähän pidemmällekin...

Tomeran säikkyilyjen kanssa kävi taas niin kuin arvelinkin – kun juoksu alkoi, Huiman sairastaminen lakkasi pelottamasta. Huiman suhteen mikään ei ole muuttunut: se on kipeä, tötteröpäinen, vinkuu välillä ja kolistelee häkissä. Kyllä ne vaan nuo hormonihiiret on merkillisiä kapistuksia. 

Tässä vielä Tomeran lauantain möllirata: