Huima könkkäsi maanantaina vähän enemmän, ja ainoan pidemmän lenkin jälkeen tehtiin vain pissalenkit. Illalla annoin varuiksi vielä sille metacamiakin. Tiistaina liike oli jo vähän puhtaampaa, ja Huima pääsikin sitten ekan kerran leikkauksen jälkeen fyssarille ja vesijuoksemaan. Huima ei ehkä niin kauheasti terapiaansa arvostanut, mutta taisi sekin olla helpottunut kun ei mentykään tällä kertaa lääkäriin niin kuin se vielä odotellessa luuli.

Hoitohuoneeseen mennessä sillä oli siis taas kauhea tärinä päällä, mutta kun se huomasi että ollaankin ihan eri asioilla liikkeellä niin rauhoittui nopeasti. Taisi itse asiassa olla rennompi kuin missään käsittelyssä ikinä! Ensin fyssari kävi läpi Huiman selän, jalat ja rinnuksen. Jalassa on täydet liikeradat, nivelrikko hiukan rahisee mutta sehän ei ole mikään yllätys. Jalan kunto muutenkin on kuulemma ihan ok tässä vaiheessa.

Sitten puettiin pelastusliivit päälle ja Hui nostettiin hissillä akvaarioon jonka pohjalla oli juoksumatto. Ihan alkuun Huima ei meinannut tajuta että sen pitää liikutella koipiaan jos aikoo säästyä pamahtamasta takaseinään, mutta nopsaan se tottui maton liikkeeseen ja kauhoi menemään. Tai enemmän kai se oli semmoista sipsutusta, taka-askel oli aika lyhyt ja pyllystä piti vähän painaa alaspäin että liikkeeseen sai enemmän tehoa. Jumppa-aika oli 2 x 7 minuuttia lyhyellä tauolla, ja toisen puoliskon lopulla Huima alkoi jo vähän vinkumalla protestoida moista vesikidutusta. 

Kuivausvaiheessa Huima meinasi saada hepulin, ja oli täysi työ saada se pysymään jotenkin aloillaan liukkaalla lattialla. Kotiinviemisiksi saatiin jumppaohjeet: toisen takajalan ja varsinkin ristikkäisten jalkojen yhtäaikaista nostelua, peruuttamalla kävelemistä, sekä ylämäkeen ja alamäkeen kävelemistä. Myös epätasaisella alustalla käveleminen on suotavaa – onneksi meillä on tuossa tuo joku aika sitten aurattu metsäautotien pätkä.

Koko lysti maksoi 50 €, ja aikaa kulutettiin koko tunti. Tässä alkaa olla jo hinta-laatusuhde kohdillaan! Meille on vielä kolme kertaa varattuna, ja sitten taitaakin lompakko ammottaa tyhjyyttään ja saadaan kuntoutua loppuun omin nokkinemme.

Kotiinpäästyä Huimalla oli ihan suden nälkä (no milloinpa ei olisi), ja omien siipiensä jälkeen se pisteli vielä hyvällä halulla lattialle pudonneet raa'at perunankuoret ja puolikkaan perunan. Nyt se sitten näkyykin retkottavan olkkarissa sikiunessa.