Pieni ja arka Nasu, sekä helposti lannistuva Ihaa-aasi agittivat maanantaina. 

Nasu-possu vaikutti vaisulle jo heti häkistä otettuna, eikä asiaa auttanut se että odoteltiin omaa vuoroa vähän liian pitkään mitään tekemättä. Kotona vasta tajusin, että Nasu oli varmaan ihan oikeasti maitohapoilla ja väsyksissä edellisen päivän lenkeistä, treeneistä ja painimatseista. Vaikka voihan se muutenkin olla vähän kummallinen, kun se kerran on Hyvin Pieni Eläin.

Rata oli aika kiva, eikä siinä ollut kuin pari vähän vaikeampaa paikkaa. Ekasta kohdasta selvittiin vielä jotenkuten, vaikka ohajaus tökkikin pahasti, mutta lopun aidankierroissa meno jumahti sitten taas pitkästä aikaa ihan kokonaan. Ja pitäisi varmaan tatuoida omaan otsaan meidän lyhyet ja ytimekkäät agilitysäännöt: 

•  palkkaa ja kehu, meni sitten oikein tai väärin
•  jatka matkaa äläkä jää junnaamaan. 

Ja peiliin voisi katsoa sitten ennen ja jälkeen treenin. Mutta jos on aasi, niin minkäs teet. 

Kun itse olin vielä väsynyt ja muutenkin stressaantunut, niin hermohan myös taas meni. Onneksi Outi pisti turhalle räyhäämiselle heti stopin. Vaikka tietää että se turha painostus ei auta mitään, vaan ihan päin vastoin, niin aina joskus siihen vaan sortuu.   Jotenkin saatiin kuitenkin hinkatuksi edes pieni onnistuminen tuossa vaikeassa kohdassa, ja sitten lopuksi tehtiin hitaahkosti loppusuora. Ja palkkapurkkikin piti tietty heittää maalissa odottavan kamalan Möhköfantin jalkoihin (joka taisi oikeasti olla pieni ja soma Nuppu-whippet...) – tosi mukava ja motivoiva lopetus, siis. Tehtiin lopetuksen lopetukseksi suora vielä toisinpäin, ja tällä kertaa palkkakin lensi niin että pienet arat possut saattoivat juosta perään.

Toisella kierroksella kaikki tekivät vielä tuon loppusuoran, ja mekin saatiin vielä kerran mennä se, ja jospa vähän oltaisiin sitten saatu tilannetta nollattua sillä ja parempi mieli.

Tällä kertaa possu ei ollut normaalin innostunut palkoistaankaan, edes maksalaatikko ei saanut housuja pyörimään jalassa. Leikittiinkin vähän, mutta ei Tomeran normaalilla innolla. Eikä valeraskaudenkaan pitäisi vielä tässä vaiheessa noin voimakkaasti vaikuttaa. Itseä harmitti treenin jälkeen ihan kauheasti, kun Tomppa parka on saanut tämmöisen ohjaajan vaivoikseen. En usko että Tomerassa mitään sen isompaa "vikaa" on kuin se, että se haluaa niin kovasti miellyttää, ja se pelkää epäonnistuvansa jos tehdään jotain liian vaikeaa.

* * *

Koska huonosti nukuttujen öiden, työstressin, läheis-stressin, tassustressin ja maailmantilanne-stressin aiheuttama uuvahdus ei selvästikään vielä ole tarpeeksi, niin Huiman maha oli aamulla taas sekaisin. Kahtena yönä se on lisäksi lipittänyt vettä niin paljon että aamulla se on pitänyt ensi töiksi viedä äkkiä ulos – tänäänkin liihottelin aamutakissa suihkun jälkeen pihalle sen kanssa. Kun päästiin sisään, se läähätti uudelleen ulos kun oli kauhea kakkis. Arvasinkin kyllä että jossain mättää kun se oli eilen koko päivän kakkaamatta. Taisi olla vikatikki antaa sille sunnuntai-illalliseksi broilerinkoipi ja lopettaa maitohappobakteerit.

Onhan meillä asiat ihan huippuhyvin tällä pallonpuoliskolla – mutta jos on Ihaa, niin on pakko vaan murehtia.

Eilen illalla kotiinpäästyä me taidettiin kuitenkin Nasun kanssa jo näyttää tältä: