Vesikirppu uiskentelee (vähän nolosti kylläkin pelastusliivit päällä ):

Huiman polskuttelut lähestyvät loppuaan. Tällä kertaa mummu oli niin hyvässä kunnossa, että vaihdettiin sen seuraava aika Tomeralle, ja otettiin Huimalle aika vasta kuuden viikon päähän. Vaikka akvaariossa kahlaaminen sujuu sekin kerta kerralta paremmin, luulen että Huiman ei silti tule sitä hommaa ollenkaan ikävä. 

Nyt kuulemma pitäisi jo pikkuhiljaa laittaa vaan silmät kiinni ja laskea Huima vapauteen. Luulen että laitan sen kyllä ensin vähäksi aikaa fleksiin, ja sitten ehkä lumien vajettua mennään jonnekin mahdollisimman vähäpupuiseen paikkaan irrottelemaan... Ja hölkkälenkitkin kuulemma ovat ihan suotavia tässä vaiheessa, rivakka ravi tekee hyvää! Aika mahtavaa. 

Tomera taas pääsee hoidettavaksi muutaman viikon päästä siksi, että se ei halua hypätä agilitytreeneissä enää lainkaan. Olen ihan varma, että se johtuu siitä että täpötäydellä pentumahalla ei voi loikkia, mutta varmuuden vuoksi mennään tarkastamaan tilanne. Eiköhän vuosittaisen tarkastuksen voi ottaa tavaksi ihan muutenkin. 

Eli ei sen kummempaa Tompan osalta kuin kahdet surkeat agitreenit. Onneksi se ei ole kuitenkaan ihan kauheasti treeneissä ahdistunut, ja perjantaina se jopa tarjoili oma-aloitteisesti moneen kertaan pujottelua hyppäämisen sijasta. Hassu.

Koska ei olla treenattu, ollaan ehditty kunnolla urheilla. Tomppa pääsi ekan kerran jo pyöräilemäänkin, ja sehän sujui vallan mallikkaasti. Tällä kertaa sillä oli kokeeksi päällä huskyvaljaat, ja niissä se juoksikin paljon paremmin kun ei päässyt vetämään itseään vinkkaraan. Metsässä ei pääse nyt oikein etenemään kun polut pettävät alta ja umpimetsässä on liikaa lunta. Onneksi uimakuopalle on jossain vaiheessa aurattu tie, ja siitä pääsee kävelemään peurojen ruokintapaikalle saakka. Valeraskaudesta on edes se ilo, että Tomera ei juuri kauempana hurvittele, vaan lönköttelee kiltisti näköpiirissä. Huiman pisimmät lenkit ovat olleet viitisen kilometriä, ja saadaan kuulemma pidentää matkaa vielä siitäkin.