Olipas taas vivahteikas viikonloppu, ja jotain niistä vivahteista olisi ihan voinut poiskin jättää…


Perjantaina tehtiin cityssä pitkä lenkki hyvässä seurassa. Videotaidetta siitä
täällä Videossa huomioitavaa on myös moitteeton remmikäytös.  Noh, ehkä siihen kahteen tuntiin mahtui ihan pikkuisen jotain muutakin...


Parin tunnin lenkki oli Huimalle vähän liikaa vaikka tosi hitaasti mentiinkin, ja yöllä piti nousta antamaan sille särkylääkettä. Voi olla että se piippasi ihan vaan mahaansakin sianluiden jäljiltä, kun kerran sai hikankin samaan syssyyn.


Lauantaina koirat saivat päivystää autossa sillä välin kun kaksijalkaiset kävivät hevosmessuilla. Messut olivat niin kivat  että aikaahan siinä vierähti, mutta pääsivätpä koirat ainakin sen jälkeen lenkille hyvässä seurassa. Tomera rämpi ensin kunnon metsälenkin Remon kanssa Pirkkalan retkeilyreiteillä, ja sen jälkeen Huimakin pääsi pienelle remmilenkille taajamaan. 


Illalla kyläreissulla tapahtuikin sitten ihan kamalia – 45 minuuttia vierailun alkamisen jälkeen ajeltiin jo takaisinpäin eläinlääkäristä. Tomerahan on aina vältellyt Leimua aika tavalla, ja se taisi ollakin ihan järkevä taktiikka. Tällä kertaa nimittäin ei enää väisteltykään.  


Homma meni jotakuinkin niin, että Leimun pihalle oli unohtunut vanha luu, ja Leimu ehti hätistää Tomeraa äristen luu suussa hiukan matkaa ennen kuin aarre otettiin siltä pois. Pieni siru oli kumminkin jäänyt toisaalle, ja Leimu alkoi puolustaa seuraavaksi sitä. Ja sitten Tompalta paloi käämit. Luultavasti se ei edes tajunnut että murinan aiheena on luu. Tappelu näytti ihan normaalille "paljon ääntä ja vähän villoja" -matsille, ja kun Huima oli hihnan päässä niin en päässyt millään erottelemaan koiria – polvivammaista mummua ei kaivattu enää tappeluun kolmanneksi. Nuorempana ja vahvempana Tomppa pääsi aika nopeasti niskan päälle, ja heti kun Leimu antoi periksi, lähti Tomerakin tilanteesta pois. Vaan vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, ja Leimu-paran silmästä tipahteli hangelle veripisaroita.


Onneksi verentulo loppui nopeasti ja selvisi että silmä on ainakin suurin piirtein ehjä, mutta aika kalpeaksihan tuo näky veti. Kaksi hysteeristä naista sai sentäänajettua autot  jotakuinkin säällisesti kaupunkiin saakka taintumatta matkalle. Lääkärissä selvisi että veri tuli ylä- ja alaluomen sisäpuolelta, ja itse silmä oli ihan priimakunnossa. Mikä tuuri! 


Kylläpä taas jälkeenpäin mietitytti että mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta kai sitä vaan aina eläinten kanssa sattuu – tai ainakin tuommoisten Tomerien. Vaan eipä kyllä kaipaisi tämän laadun toimintaa taas seuraavaan kymmeneen vuoteen.   Ehkä Tomppa on saanut iän myötä sen verran itsevarmuutta että päätti että ei enää mene pakoon vaan vastaa haasteeseen, ja varmaan se pahuksen valeraskauskin saa sen vielä ärhäkämmäksi. Onneksi se kuitenkin antoi periksi heti kun toinen lakkasi panemasta vastaan, joten jotain järkeä siellä päässä sentään on. Ja onneksi ei saatu porttikieltoakaan, tästä lähtien kuumakalle saa vaan nököttää vierailujen ajan tarhassa. 


Sunnuntaina urheiltiin vaihteeksi Huiman kanssa liikaa, ja illalla annosteltiin sitten jälleen metacamia. Ei se Huiman kunto kauhean hyvä ole kun 91 vuotias tätini sai sen lenkitettyä onnuksiin.  No, käytiinhän me myös eka metsälenkki moneen kuukauteen, ja vaikka Huima olikin hihnassa, niin se intoili sen verran että taisi käydä tassun päälle. Voi olla että ontumisen lisääntyminen on ihan vaan lihaskipua niin kuin fysioterapeutti arveli, mutta eipä nyt sitten kumminkaan innostuta vielä liikoja ihan vaan varmuuden vuoksi. Onneksi on taas viisi päivää töitä, joten ei edes ehditä lenkkeillä liikoja.