Tänään oli soittoaika lääkärille, ja raportti Huiman voinnista oli tällainen: Huima ei ole enää kankea liikkeellelähtiessä, ja istuu ja seisoo suht normaalisti lepuuttamatta leikattua jalkaa erityisemmin. Polvi ei enää napsu kuin ehkä satunnaisesti, ja Huima on hiukan pirteämpi.

Huonoja uutisiakin oli ikävä kyllä lääkärille kerrottavana: koko takapää on edelleen könkkö, ja jos Huima on vähääkään enemmän liikekannalla, se alkaa heti ontua enemmän. Nivelrikkokinner on edelleen hiukan sisäkierteinen liikkeessä, ja kun Huima tänä aamuna sai ravata ensimmäistä kertaa viikkoon, sen leikattu jalka kolisi.   Yöllä myös heräsin siihen että Huima läähätti, mutta onneksi se rauhoittui siitä saman tien. Aamulla se oli ihan pirteä, eikä tuo polven kolke tunnu sitä haittaavan.

Lääkäri epäili, että Huiman polvesta on nyt mennyt kierukka. Oli rikki siis varmaan jo viime viikolla kun lääkärissä käytiin, mutta kun polvi oli silloin täynnä nestettä niin pauketta ei tuntunut. Nyt kun kortisoni on vaikuttanut ja polvi vähän rauhoittunut, se on sitten alkanut ääntää. Vaiva voi ajanmyötä lakata oireilemasta, mutta eihän se kierukka sinällään mihinkään parane ilman leikkausta. Mutta toivotaan siis, että meillä olisi vaihteeksi tuuriakin ja jalka alkaisi pikku hiljaa toipua. 

Liikuntaa saa nyt lisätä varovasti kolinoista huolimatta, mutta todella maltillisesti. Ensi viikolla pitäisi kyetä jo fysioterapiassa kahlaamaankin. Kahden viikon päästä raportoidaan taas lääkärille, ja silloin pitäisi myös aloittaa pistokset. Surettaa ja huolettaa kyllä vaihteeksi aika tavalla. 

* * *

Onneksi ilona on sentään Tomera, jota on ollut pakko lenkittää – muuten istuisin varmaan vaan illat pitkät murehtimassa Huimaa. Viikonloppuna käytiin tokoilemassa Härkävehmaalla, ja sujui aika kivasti. Kerrankin aloitettiin paikallamakuulla, ja kerrankin meillä oli komea kolmen koiran rivistö kun Peppikin oli treenaamassa.  Parisen minuuttia oli makoiluaika, josta osa piilossa. Tomppaa kiinnosti kentälle mennessä Peppi kovin, oli varmaan sen mielestä niin paljon Rudyn näköinen että alkoi ihan leikityttää.   Rauhoittui onneksi kuitenkin hyvin makaamaan. 

Paikallamakuun jälkeen Pepin vuoron ajaksi autoon, ja sitten aloitettiin puolen vuoden tauon jälkeen eteenmenolla.  Hyvin se oli vielä muistissa kun ei lähtiessä selvästikään nähnyt palkkapalloa mutta juoksi silti täysillä –  joskin ihan vähän vinoon. Ruutu oli aika täydellinen, palkka siitä hyvästä että oli seissyt vähän aikaa ruudussa. Kaukoja apupalkkaajalla, tässä ei nyt parane ahnehtia liikaa matkaa kun alkaa helposti jumittaa istumaannousuissa. Tunnari neljällä kapulalla hyvä, ja lopuksi pitkä seuraaminen jättipalkalle –> käännökset vähän väljiä mutta muuten ihan hieno.

Maanantaina oltiin motivointiklinikalla Sporttikoirahallissa. Epäilin että halli kovine huminoineen saattaisi aluksi oudostuttaa Tomskua, mutta sepä oli heti aika lailla kotonaan ja syöksyi ensimmäiseksi ihanalle isolle lelukasalle valkkaamaan.

Aloitettiin pelkällä leikkimisellä niin että ensin leikittiin vähän syrjemmällä ja sitten mentiin leikkimään aika tiiviin ihmisringin keskelle – ei ongelmaa. Sitten leikittiin lisää, ja leikkimisestä sain palautteeksi sen että pitää laittaa vielä enemmän itseään peliin. Pääsääntöisesti oli kuulemma kuitenkin oikein hyvännäköistä leikkiä. Leikin aloittamissignaalia pitäisi vahvistaa enemmän, mutta aika hyvin Tomeralle toimi signaalina vaaniminen, jota harrastetaan kotonakin. Tätä voi sitten käyttää vaikka tokokokeessa nostatukseen; kun Tomppa oppii signaalin kunnolla, sen ei tarvitse olla kovin voimakas.

Hyppyhaluttomuusongelmaa lähdettiin ratkomaan ensin  niin, että  Tomera jäi hypyn taakse Peen pitelemänä, ja itse menin toiselle puolelle – mutta kun Tomerahan ei tykkää siitä että sitä ollaan vastassa. Sitten kokeiltiin niin että Tomppa pantiin siivekkeiden eteen ja itse olin sen vieressä, ja heti kun Tomera katsoi hypyn "läpi", sille lensi lelu esteen yli. Tätä viedään eteenpäin niin että välimatkaa pikkuhiljaa pidennetään, ja lopulta Tompan pitäsi alkaa  tarjota  hyppäämistä itse. 

Nouto-ongelmaa lähdettiin myös sheippaamaan samaan tapaan. Ensin nami kun katsoi kapulanvirkaa toimittavaa pötköä, sitten kun ojentui sinnepäin, sitten tökkäämisestä, ja lopulta suuhun ottamisesta. Nyt pitää keksiä sille vaan joku sopiva tuubi kapulaksi, ja jatkaa hommaa kotona. Käskysana uusitaan, ja liitetään mukaan vasta sitten kun homma on hanskassa. Noutoa kokeiltiin myös noutoleikillä, eli leluja viskottiin sille kahteen suuntaan ja se sai pudottaa lelun kun lähti hakemaan toista. Kerran se jo vahingossa toi lelua melkein perille saakka. 

Ihan kiva kurssi vaikkei mitään kovin mullistavaa uutta tullutkaan (paitsi se että annetut namit on pakko syödä ). Videomateriaaliakin pitäisi olla, katsotaan löytyykö sieltä mitään julkaisukelpoista. Kurssin ajankohdasta kyllä hiukan kritiikkiä, kun kotiin lähdettiin kello puoli yksi yöllä!

* * *

Paimenkoira Tomera on liikkunut viikon verran käytännössä ilman hihnaa. Takametsässä se lähti yhden kerran jonkun läheltä pakenevan elikon perään, mutta onneksi palasi parissa minuutissa. Muuten se on ollut oikea herranterttu ja tekee helposti tunnin lenkin niin että pysyttelee parinkymmenen metrin päässä näkösällä  ja pysähtyy odottamaan jos menee liian pitkälle. Onko tämmöisiä porokoiria olemassakaan, vai onkohan se sairas? Muutenkin Tomppa on kyllä ollut oikea murunen ja ilo tässä sairaiden mummelien keskellä.