Nyt kun kaikkea joutoaikaa ulkona ollessa ei tarvitse enää käyttää pesäluolaston kaivamiseen, Tomera voi keskittyä täysin rinnoin myyrästykseen. Parasta olisi vaan itse kulkea koko ajan lapio tai muu tappoväline kainalossa, kun metsästäjä tuppaa leikkimään saaliillaan hiukan turhan pitkään. Kurja katsella kun söpöiset pallokorvat ja siimahännät lentelevät ensin sinne tänne ja sitten vasta päättävät päivänsä. Senkin jälkeen ne vielä lentelevät, mutta se sallittakoon.

Viime viikolla meinattiin sananmukaisesti törmätä kettuun. Ehkä se oli nuori kettu tai sitten kapinen, mutta kovin oli rohkea ja utelias. Repolainen meni meidän kulkemamme polun ylitse niin ettei Tomerakaan huomannut sitä, ja ajattelin että mennään hiekkakuopan rinnettä alas sen perään jos vaikka päästäisiin seuraamaan vielä hiukan sen puuhia. Sieltä se kohta köpöttelikin vastaan, ja tuli ihan lähelle ennen kuin huomasi meidät. Eikä se lähtenyt edes pakoon vaan jäi pitkäksi aikaa tuijottamaan pää kallellaan, Tomeraako lie ihmetellyt. Tomera ainakin ihmetteli kettua, se seisoi häntä kippuralla hiirenhiljaa ja vasta kun kettu kääntyi ja lähti pois, alkoi Tomppakin vetää sen perään.

Eilen nähtiin ihan vastasyntyneeltä vaikuttanut hirvenvasa äiskänsä kanssa – tai en kyllä tiedä näkikö Tomera kun otti asian sen verran lungisti. Tomera oli juuri jossain näkymättömissä kun ihan lähellä takanani rymisi, ja ehdin jo kehua rymistelijää hienoksi koiraksi, kun huomasin että siinäpä onkin iso-hirvi ja pikku-hirvi. Sitten tulikin hätä etsiskellä Tomera, mutta sepä seisokeli vaan polulla hiukan edempänä. Varmuuden vuoksi otin sen hihnaan, vaikken ymmärräkään miten se olisi voinut olla huomaamatta ihan läheltä ohi rymynneitä eläimiä. Vasa oli kyllä hirmu pieni ja söpö, ja ihan kullankeltainen väriltään. Hitaasti ne jatkoivat matkaa meidän sivuitse – ei kai se pikkuinen olisi sen lujempaa päässytkään. 

Sen verran laskin Tomeran vielä loppulenkistä vapaaksi että päästiin sen kanssa kokeilemaan ekaa kertaa pudonneen esineen etsimistä. Kaidanpään metsässä on iso kasa pikkulasten kenkiä, ja sieltä löydettiin hieno Ihaa-aasi -karvatossukka. Eka kokeilu tehtiin kymmenisen metrin päästä, sitten vähän pidemmältä, ja viimeinen jo ehkä 50 metrin päästä. Tomerasta homma oli hauskaa, ja se toi tossun joka kerta jotakuinkin käteen saakka. Aika hyvät hoksottimet sillä on  kun tiesi heti  mitä pitää tehdä vaikka ei ole kuin joskus sivusta katsellut kun Huima on hakenut esineitä.

Ihanaa kun on kesä, ja ihanaa kun saa nauttia siitä maalla. Nyt pitää vaan vähän harkita Tomeran irtipitämistä – vaikkei se mikään mahti-metsästäjä taida ollakaan.