Teki  mieli siirtää koko blogi jonnekin kätevämpään palveluun, mutta en sitten raaskinut jättääkään kaikkia muistoja Huimasta tänne pölyttymään. Täällä siis jatketaan, vaan vähän muuttuneella otsikolla.

Kolmen päivän ulisemisen jälkeen koottiin Tomeran kanssa itsemme ja houkuteltiin Pee ja pikkukaverit Orimattilan agilityepiksiin. Tomeran ei kyllä oikeastaan tarvinnut edes koota itseään, se taitaa olla vaan ihan tyytyväinen siihen tilanteeseen että saa olla ainoa ja paras koira taloudessa. Ihan hyvä juttu, olisi kurjaa jos Tomerakin vielä kärsisi Huiman poismenosta.

Epiksissä valkattiin Tompalle kaksi agilitymöllirataa ilman yhtään mitään tavoitteita. Tomeralla on valeraskaus edelleen menossa ja nyt sillä on pesäluolankaivamishommat ihan huipussaan, vaikka muuten taitaakin jo alkaa helpottaa. Kun itsekin olen vielä aikalailla muissa ajatuksissa, niin toiveissa oli päästä vaan vähän normaalirytmiin kiinni ja saada Tomera tekemään radalla edes jotain iloisesti. Sepä sitten yllättikin – vaikka virhepisteitä kerättiin 20, niin meno oli tosi reipasta.

Radalla oli 19 estettä pienillä esteväleillä, ja kun en osannut varautua Tompan vauhtiin, niin se vetäisi ekassa tiukassa kurvissa pitkäksi. Sitä ennen se kyllä jo jäi hetkeksi ihmettelemään putken yläpuolisia rappusia kulkeneita ihmisiä ja teki siihen kiellon.  Ennen loppusuoraa Tompalle tuli joku hiukan omituisehko fiba (oisko ällöttänyt kun olin aika pajon edellä ottamassa vastaan enkä jäänyt odottamaan putken suulle?). Mutta eipä väliä, pääasia että meno oli iloista ja pitkä rata jaksettiin hyvin loppuun saakka. Suurkiitos taas salakuvaajalle!

Toisella radalla Tomera olikin sitten jo hiukan vetämättömissä – vaikka ei sekään rata ihan niin pahalle videolta katsottuna näyttänyt kuin mitä se tuntui radalla ollessa. Seuraavissa epiksissä pitää koittaa laittaa Tomppa häkkiin lyhyemmänkin odottelun ajaksi, josko se vaikka auttaisi hyytymiseen. Ekan radan aika oli jotan 40 sekuntia (ia 45) ja virheitä 20, tokan radan aika 45 ja hyl. kun ei jääty enää korjaamaan yhtä loppusuoralla väliin jäänyttä hyppyä.

Taika ja Nuuttikin tekivät oikein kivat radat, joten päivä oli kerrassaan onnistunut. Itse olin monta hetkeä surematta, ja kadonnut ruokahalukin löytyi yllättäen paluumatkalla Mäntsälän Hesestä. 

Tomskun eka episrata löytyy täältä,

ja viime maantain motivointikurssin leikkipätkät on tässä.