Ei mennyt agilitytreeni taas ihan niin kuin olisi toivonut, ja tuli vaihteeksi mieleen että onko ihan pakko harrastaa lajia mistä toinen ei tykkää...

Voi olla että Tomppaan vaikutti taas omakin jännitys kun ryhmä oli vaihtunut ja kumpikin koutsi oli paikalla – Tiina katseli ja Vesa koulutti. Muu porukka oli kyllä enemmän tai vähemmän tuttua, ja kivaan ryhmään päästiin.


Rata oli aika vaikea, ja heti kun meni pieleen niin Tomppa lannistui. Eka kierros saatiin vielä tahkottua miten kuten, Tomsku leikkikin vielä ihan hyvin ja jopa Vesan kanssa, mutta toinen "helppo" radanpätkä meni sitten ihan läskiksi ja Tomera paineistui ihan kauheasti. Tehtiin se sitkeästi loppuun, mutta ei siitä hommasta kukaan kyllä nauttinut.


Meidän tuherruksen jälkeen istuttiin katselemassa muiden suorituksia niin että Tomppa kökötti sylissä, ja siinä huomasin että sen vatsa oli ihan kokkareinen hyytyneestä maidosta. Ei se valeraskaus vaan näytä menevän millään ohi! Katsotaan siis miten Tomppa agilityyn suhtautuu sitten kun kaikki oireet ovat kadonneet, mutta hyvinkin voi olla että syksyllä ei enää jatketa tahkoamista. Vaan voihan se olla että se tästä taas lähtee kun nyt on Vesakin perehdytetty kunnolla meidän ongelmiin, joten ei tarvitse sitäkään enää jännittää.  Vaikka ei se taida tuo oma päänuppi vaan kertakaikkiaan pysyä kasassa tämän harrastuksen ja tuon tuulella käyvän viirupään suhteen – vaikkei se sen vika olekaan ettei aina kulje.