Tiistaina rästittiin (eihän me muuta enää tehdäkään) Tarjan mölliryhmässä. Helppoa rataa tehtiin 5-6 esteen pätkissä, pari kolme toistoa kutakin ja välissä tauko.


Tällä kertaa otin mukaan karvapallon ja kokeiltiin miten se toimii palkkana. Ja toimihan se, koko treeni loppuun saakka palkattiin lelulla. Kahta ekaa pätkää tehtiin niin että karvapallo oli mulla joko ohjaavassa tai "piilossa" olevassa kädessä, ja kolmannella pätkällä pallo jätettiin etäpalkaksi vikan esteen taakse. Ei ongelmia oikeastaan millään tyylillä.


Rata oli Tomskulle kiva kun se oli niin suoraviivainen että se saattoi hakea esteitä itse. Vauhtia oli mukavasti vaikka se hiukan taas loppua kohden hiipuikin, mutta toistomäärään nähden saatiin vielä loppupätkän etäpalkkahommelikin tehtyä hienosti. Ohjaaja oli kuulemma myös tavallista reippaampi, mutta mikäs siinä silloin on reippaana ollessa kun koirakin on reipas…


Hallintahommiin keskityttiin edelleen, eikä Tomera sitten päässytkään yhtään höntyilemään, tosin tuskin se olisi nyt halunnutkaan. Lelunsa kanssa se juoksi kyllä hallin toiseen päähän, mutta lelun takaisinsaamisessa ei ollut ongelmia. Siirytymätaipaleet tehtiin joko namilla tai lelulla, ja häkkiin vein sen hihnassa. Myös lähdössä istuminen onnistui joka kerran ekaa yritystä lukuunottamatta. Ainoa ongelma oikeastaan koko treenissä oli puomin alastulokontakti - se ottaa sen jos juoksen tarpeeksi paljon takana, mutta jos olen rinnalla niin se ei katso lätkää vaan kättä. Kokeiltiin eri variaatioita, tämä pitää nyt ottaa harjoitteluun.


* * *

Tiistaina oltiin Hilpan kanssa Sveitsissä tokoilemassa. Kuuma oli, eikä ihan suurinta tokoilutarmoa, mutta ihan ookoosti Tomera teki. Vähän naksuteltiin ja hinkattiin jääviä, ja sitten muutama liike putkeen loppupalkalle.


Luoksetulossa sattui ikävä välikohtaus kun Hilppa säntäsi Tomeran luo, ja juuri kun sain Hilpan kiinni, Tomsku räjähti. Tiedä mitä olisi tapahtunut jos en olisi ottanut Hilppaa kiinni, kun kentällä oli toisella puolella agitreenit ja toisellapuolella suojelutreenit. Tompan hampaat eivät osuneet lähellekään Hilppaa, mutta treenit menivät kummankin osalta sen jälkeen vähän pieleen. Tomera nousi paikallamakuusta ja Hilppa ei enää osannut keskittyä. Tosi kurjaa. Treenin päätteeksi käytiin vielä hihnalenkillä, ja Hilppa olisi jo halunnut haastaa Tomeraa leikkiin.  Tomera puolestaan ignoorasi ällöttävät junnunartut kokonaan.


* * *

Ikuisuusprojekti nouto etenee nyt joka päivä niin, että kahvittelen takapihalla ja Tomera saa tarjota siinä ohessa tuotavia.  Jos ei tavaraa tule syliin, ei tule namia. Käteen saakka tuominen on aika hyvin hallussa, mutta istuminen niin että samalla pitää jotain suussa on aika toivotonta. Saman tien kun pylly osuu maahan, esine putoaa. Ja istumaan pitää peruuttaa niin että mitään ei yltäisi kuitenkaan suusta ottamaan. Jatketaan siis harjoituksia.