Perjantaina helteestä huolimatta lähdettiin Sveitsiin tokoilemaan. Nurtsi oli märkää sadekuuron jäljiltä, ja siinä oli ällöä istua tai maata Tompan mielestä, sen sijaan kentän toisen pään agiepikset olivat sen mielestä tosi kiinnostavat. Niinpä se teki sitten hienoja ruutuja ja huonoa / olematonta seuraamista. Merkkiä tehtiin myös, hidasta se oli mutta sinne se meni. Lopuksi paikallmakuu, vajaa neljä minuuttia piilossa –> pari kertaa kehu kun katsoi piiloon. Loppuun häiriköintiä; käsky, istu ym. käskyin –> ei mennyt halpaan. Ihan vikaksi sai juosta puolikkaalle iltaruoalleen ruutuun, ja toiselle puoliskolle merkille niin että ruoat vietiin ensin yhdessä. Jo oli vauhtia.

La- ja su-aamuina oli sama ohjelmisto, eli kontakteja ja vähän pujottelua. Aika hyvin kontaktit menee nyt lätkien kanssa – en ole varma osuuko se ihan joka kerta lätkälle, mutta tarkoitus sillä on ainakin. Keinua tehtiin lauantaina maksamakkaralla, ja sunnuntaina niin että makkara tuli vasta maassa ollutta lätkää koskemalla, eli keinulla ei ollut mitään ja Tomppa sai kurvailla vapaana. Aika ideaali sen suoritus olisi tällä hetkellä; vauhtia on reippaasti ja jarrutus on juuri sopiva ja oikealla kohdalla. Tämä kun vaan saataisiin pysymäänkin tämmöisenä!

Kontakti- sun muut ihan pienet treenijutut tehtiin aika iloisella mielellä. Väleissä sen tulee pidettyä pieniä tuumaustaukoja, mutta muuten ihan jees. Lauantaina tosin meinasin pelästyä kun meidän touhuja tuli katsomaan äiti sylissään muutaman vuoden ikäinen tenava: Tomppa haukkui kaukalon puolella siihen malliin että ei paljon tarvitse tulla  siihen kyttäämään, mutta kun se ei auttanut, niin hyppäsi niiltä sijoiltaan kaukalon laidan yli.  Onneksi äiti ei pelästynyt vaan jäi seisomaan paikoilleen kun Tomera kävi haistelemassa sylissä olleen lapsen jalkaa, ja sain Tompan onneksi heti takaisin kaukalon puolelle. Kyllä hävetti.  Pakko oli seuraavana päivänä mitata tuo kaukalon korkeus, ja metrinhän se on. Ei taida tehdä tiukkaa pk-estekään Tompalle, pitäisi vaan vissiin saada toiselle puolelle syötiksi joku viaton lapsukainen…

Muuta ei helleviikonloppuna harrasteltukaan, ellei sitten uimakoulua voi laskea harrastukseksi. Omassa rintamuksessa on taas mukavat muistot puuhasta – ei ole uiminen tänä vuonna Tomskusta yhtään sen kivempi juttu kuin viime vuonnakaan. Tulta-päin -asenne sillä näkyy tässäkin touhussa; kun se huomasi että uimasilleen joutumista ei voi välttää, se hyppeli itse veteen laiturilta tai kiveltä vaikka oli ihan kauhuissaan. Helpompaa olisi uimaan opettelu loivemmilla rannoilla, mutta mökillä ei voi valita. Ekan uintikeikan jälkeen Tomera lähti joka kerta pakoon kun huomasi että lähestyn sitä hihnan kanssa. Olipa aika homma saada se kiinni iltakävelyä varten… On sillä raukalla kova elämä!