Tomsku oli eilen ekaa päivää tarhassa tärppipäivien jälkeen, ja joku oli ilmeisesti käynyt päivän aikana vaihtamassa sen toiseen koiraan. Illan tokotreeneissä nimittäin esiintyi kiihkeä ja vauhdikas harrastuskoira. Potkua varmaan lisäsi hormonien ja treenitauon lisäksi se, että Tomppa joutui odottelemaan tolppaan sidottuna sen aikaa kun Taika treenasi. Tätä täytynee harrastaa jatkossakin!


Arvasinkin että Tomsku saattaa olla yhtä mielissään treenitauon päättymisestä kuin ohjaajansakin, ja olin valkannut sille ekaksi tehtäväksi merkin kierron. Alkuun Tomppa oli niin mehuissaan että näpsi ja kiljahteli, ja purki itsensä sitten merkin kiertoon aika kivasti. Kiertäminen sujui siis vauhdikkaasti ja aika pitkältä matkalta, tosin jos Tomppa erehtyi yrittämään kiertämistä "väärältä" puolelta, se jäi seisomaan tötterön eteen vähän ihmeissään siitä että mitenkäs tässä nyt näin kävi. Kiertäminen tarkoittaa Tompalle siis ehdottomasti myötäpäivään menemistä, mutta lieneekö siitä mitään haittaakaan. Pari kertaa tehtiin kiertämisestä myös luoksetulon stoppi; hyvästä vauhdista hyvä pysähdys. Oli muuten eka kerta kun yhdistettiin kiertäminen johonkin muuhun tehtävään.


Sitten jatkettiin noudolla, vaikka Tomppa olikin kaikesta kaahailusta jo vähän kieli vyön alla. Toisen noudon kohdalla kenttää kiertäneet koirat olivat tulleet jo niin lähelle että muutettiin suunnitelmaa ja tehtiin askelsiirtymiä selkä vieraisiin koiriin päin. Yllättävän hyvin Tomsku malttoi keskittyä vaikka koirat kiinnostivat kovin. Ohikulkijat tulivatkin sitten juttusille kun olivat myös treenihaluisia, ja vein Tompan takaisin tolppaan odottelemaan siksi aikaa kun juteltiin. Paussi oli ihan paikallaan, mutta hiukan huonosti tuli lopetettua eka stintti.


Tauon jälkeen jatkettiin noutojuttuja, lähinnä vauhtinoutoa ja kapulan kanssa juoksentelua, yhdistettynä pari kertaa alkeelliseen luovutukseen. Tompalla on ihan hyvä ote kapulasta eikä se mälvää yhtään, nyt kun saisi sille tehtyä kapulasta vaan kivan jutun niin eiköhän liike ala vihdoin valmistua. Eilen sillä taisi ainakin olla kapulan kanssa tosi kivaa.


Lopuksi tehtiin vähän seuraamista (hyvää) ja avon jääviä. Seisomisessa Tomppa tinttasi pari kertaa vähän, mutta ihan ok. Ja valmistelevat osuudet "tu vaan" -käskyllä olivat niin hyviä että piti niistäkin palkata pari kertaa. Maahanmeno on edelleen vaikea (no, ollanko muka harjoiteltu?), vaatii käsiavun ja kyynärät tuppaavat vieläkin vaan
 jäämään vähän koholle. 


Lopuksi leikittiin vetolelulla ja takaa-ajoa maalitolpan ympäri. Takaa-ajoleikissä Tomskun saa innostumaan niin että se alkaa jopa haukkua, pitäisi ehkä koittaa saada tästä irti jotain nostatusjuttua sille…


* * *

On nuo nartut – tai ainakin Tomppa – vaan niin kummallisia. Nyt ei ollut ahdistuksista eikä muista taas mitään jäljellä, edes vieraat isot kentälle pyrähtäneet koirat eivät olleet epäilyttäviä vaan ihan pelkästään mielenkiintoisia. Pikkulapsia piti aluksi odotellessa vähän haukkua, mutta eivät nekään mitään ahdistusta aiheuttaneet. Saas nähdä mitä Tompasta tulee steriloinnin jälkeen.


Treenien jälkeen käytiin vielä pikkuväen kanssa lenkillä, ja Nuutti-mieskin pääsi mukaan! Oli juoksun 16. päivä, ja Nuuttia kiinnosti lievästi, Tomskua taas ei vähääkään. Ihana palata taas normaaliarkeen!


Tänä aamuna Tomppa sai  jo viilettää tavalliseen tapaan lenkillä irrallaan, mikä ihana aamu.  


Ja seuraavaksi jäämmekin sitten odottelemaan valeraskauden muassaan tuomia iloja.