Koko syksyn meidän agilityryhmä on ollut vajaa, mutta sen kerran kun olisin mennyt kahden koiran kanssa, olikin ryhmä ylibuukattu. Otin siis mukaan vain Selman, ja koska Tomskun ryhmässä oli yksi ylimääräinenkin koira niin mentiin Selman kanssa viereisen kentän Miljan penturyhmään jossa oli sopivasti yhden koiran vajaus. Kyllähän se Selma 3-vee pennusta käy – ainakin tapojensa perusteella. 

Yksittäisiä esteitä tehtiin kuten muutkin pennut, ja hienosti tehtiinkin. Aloitettiin kunnianhimoisesti pitkällä keppisarjalla, jota mentiin kahdella kierroksella kummaltakin puolelta peruuttamalla. Selma hoksasi idean heti, ja niin kauan kuin oma kädenliike oli sujuvaa, se pujotteli hienossa rytmissä. Kakkospuoli tuotti itselle hankaluuksia kun vasen käsi ei tahtonut totella, mutta Selmalle puolella ei ollut väliä. Ei se taida ihan tyhmä tyttö ollakaan. 

Seuraavaksi kokeiltiin pussia. Ohjeistin Miljan pysymään vähän kauempana pussin suusta samalla kun piti sitä auki, mutta pääsihän se Selma kuitenkin kerran sanomaan räyh. Sen jälkeen kun Milja tarjoili kanaa, Selma kävi vielä oma-aloitteisesti haistelemassa Miljan kädet moneen kertaan, joten eipä siinä sen kummempaa ollut. Pussi meni hienosti kunhan sinne heitti ensin namin, ja lopuksi tehtiin niin että heitin namin koko pussin läpi namialustan viereen. Sinne se sujahti molemmilta puolilta.

Vikalla kierroksella muistuteltiin putkea. Ensin se oli vähän lyhennettynä, ja lopuksi melkein suorana, eikä siinä ollut suurempia ongelmia kummaltakaan puolen. Vika kerta tehtiin ilman päässä olevaa namia niin että juoksin putkenviertä palkkaamaan. Vauhtiakin alkoi tässä jo näkyä, Selmasta tulisi varmaan oikea tykki jos sen osaisi nyt vaan opettaa oikein!

Olipa kivaa treenata, ja mukavaa kun ei kerrankin tarvinnut itse stressata yhtään siitä jaksaako kaveri loppuun saakka.  Kyllähän se lainakoirakin väsyi, mutta into ei kuitenkaan loppunut. Väliajat se istui nätisti ja hiljaa vieressä ja tapitti silmä kovana suorittavaa koiraa – touhu näytti sen mielestä varmaan ihan kummalliselta. Tällä kertaa en jättänyt liinaa sen perään roikkumaan, eikä sen hallinnassapysymisessä ollut mitään ongelmaa. Kun tehdään, se keskittyy kyllä tekemiseen. Tämä olisi varmaan niin Selman laji!

* * *

Typyköillä on mennyt keskenäänkin oikein kivasti. Yhden kerran Tomppa on rähähtänyt Selmalle, luultavasti jostain ruoanmurusesta keittiössä. Sen jälkeen onkin ollut rauha maassa ja Selma väistää Tomskua jos tilanne sitä vaatii. Yhtenä iltana ne jopa makoilivat kaksistaan keittiön lattialla kun me oltiin olkkarissa sohvalla.  Myös lenkkeily sujuu niin että kummatkin ovat irti yhtä aikaa.