Tomppaa ei ole näkynyt moneen päivään (paitsi lenkillä tietty). Sisällä se on linnoittautunut koriinsa ja ulos päästessä säntää saman tien joko koppiinsa tai pesäluolaansa. Perjantaista keskiviikkoon Tomppa oli käytännössä kokonaan syömättä. Maitoa ei vielä tule, mutta eiköhän sekin riemu siitä kohta repeä. Lenkillä se on onneksi aika lailla oma itsensä, ja onneksi se onkin päässyt joka päivä pitkälle metsälenkille. Keskiviikkona ne jopa Selman kanssa pistivät  vähän leikiksi hiekkakuopilla. 

* * *

Lainakoiran kolmas agilitykerta meni aika lailla putkeen taas. Halliin oli kova kiire, ja heti se meinasi mennä omatoimisesti pujottelemaan. Eka kierroksella harjoiteltiin pussia, keppejä ja pöytää erikseen, ja toka kiepillä tehtiinkin jo hienosti peräkkäin pussi (auki pitämättä ) hyppy ja pöytä.  Kepit selma oli jotenkin mystisesti omaksunut taukopäivien aikana. Tarja laittoi yhden namin keppien päähän, ja Selmahan pujotteli sinne hienosti nenä alhaalla, eikä sillä ollut mitään aikomustakaan alkaa härväämään tai hypätä verkkojen yli. Tulipa se sieltä vielä omatoimisesti takaisinkin päin pujotellen. On se ehkä aika fiksu!


Kolmannella kierroksella oli sitten pelkästään putki – ensin suorana, ja sitten joka toistolla hiukan enemmän mutkalla. Aika monta toistoa tehtiin ja vain pari kertaa se ponkaisi putken päälle.  Palkka tuli tällä kertaa omasta kädestä tai heittämällä menosuuntaan.


Tällä kerralla näki jo aika hyvin miten lainakoira alkaa päästä homman makuun. Melkein raksutus kuuluu kun se koittaa miettiä mitä sen pitäisi seuraavaksi tehdä, ja jokusen kerran se oli jo menossa esteille omin päinkin. Luultavasti sen kanssa tulee vielä kuumumisongelmia, mutta toisaalta se on onneksi niin nöyrä ja tottelevainen että eiköhän me niistä selvitä. Toistaiseksi se odottaa omaa vuoroaankin hipi-hiljaa. Tällä kertaa tapahtui pieni välikohtauskin kun yksi vieras koira päätti kesken ratansa tulla moikkaamaan Selmaa, ja Selmasta se ei ollut yhtään hyvä ajatus. Ehdin itse väliin, mutta tylsäähän tuo vähän on kun toinen on muutenkin epävarma. 


Selman treenit on kyllä niin hyvän mielen treenejä, että toivottavasti me nyt voitaisiin jatkaa yhdessä harrastamista pidempäänkin.