Edelleen ollaan aika lailla  laiskoteltu treenien suhteen; sunnuntaina käytiin Jokelan kentällä vähän tottistelemassa ja päälle tehtiin kummallekin viestiharjoitus, ja siinä kaikki. Tomppa oli kentällä taas ihan innokas mutta armottoman häiriöherkkä. Pää pyöri kuin väkkärä, ja kun sille ammuttiin se keskeytti hommat, nosti hännän pystyyn ja tuijotti ampumisen suuntaan kiukkuisesti. Aika monta paukkua sille ammuttiin eri tilanteissa, ja lopuksi päästiin siihen että Tomppa istui perusasennossa suht rauhallisesti.

Lisäksi Tomsku kanniskeli ekan kerran täysipainoista kapulaa – ei tosin tuonut sitä mutta juoksi nyt ainakin se suussa. Vielä on vähän matkaa siihen että se menee esteetkin sen kanssa, mutta onhan tuo nyt alku. Hyppyä ei uskallettu kokeilla kun kentällä oli sohjoista lunta kymmenen senttiä, mutta aata Tomppa meni oikein mielelllään edestakaisin. 

Lopuksi sählättiin vielä tunnarin kanssa. Vaikka kuinka koitin pysyä Tompan sähellyksen ja keskittymättömyyden suhteen rauhallisena, taisi se sen verran käydä kuitenkin ärsyttämään että tulin tahtomattani paineistaneeksi Tomppaa niin että se sitten alkoi pelata kapuloiden kanssa: nosteli ensin vääriä ja kaivoi sitten lumeen kuoppaa kapuloiden vieressä. Isompi Tomppa lähti jo autolle lipettiin kun me jäätiin vielä paikkaamaan pienemmän kanssa. Pari toistoa pelkän oman etsintää hangesta vuolain kehuin auttoi saamaan Tompan taas tasapainoon ja keskittymään etsimään oman isommastakin kasasta, ja saatiin kuin saatiinkin treeni päätettyä hyvillä mielin. 

* * *

Kentältä mentiin suoraan takametsään viestihommiin. Tomppa pinkoi ekasta polunristeyksestä Ketunkuopan etureunalle yhteensä kolme osuutta. Tottisvallattomuus jatkui metsässäkin – toisessa päässä se koitti kummallakin lähetyksellä karata jo ennen lupaa, ja toisessa päässä se lähti palkkauksen jälkeen lipittämään pissoja. PItäisi saada jonkinlainen treenirytmi taas aikaan, jospa tuo sillä palaisi ruotuun.

Selma juoksi lelupalkalla useammankin lyhyen pätkän. Kovasti se vielä varmisteli toisessa päässä että saako se nyt varmaan lähteä, mutta juoksi sitten lopulta oikein hyvin. 

* * *

Eilen oli tämän vuoden vikat aksat. Lainakoira oli potenut koko viikon anturahaavaa, joten virtaa riitti. Kuvittelin vielä joku aika sitten että saan ainakin puolisen vuotta nauttia Selman kanssa siitä että itse ei tarvitse kummemmin keskittyä ohjauskiemuroihin, mutta vielä mitä. Eka pätkällä päästiin heti harjoittelemaan valsseja ja takaakiertoja, ja ihmeen hyvin niistä vielä selvittiinkin. Toinen harjoitus oli vähän helpompi, mutta lopuksi olikin sitten  taas haastavampi pätkä jossa piti vähän kurvaillakin. 

Tällä kertaa keskimääräinen palkkausväli oli 4-6 estettä, ja medihypyillä taidettiin mennä koko ajan. Treenaajia oli vain yksi meidän lisäksi, joten ehdittiin tehdä ehkä hiukan liikaakin – herneet pyörivät pienen malin päänupissa taas niin vinhasti että se oli lopputunnista aika lailla piipussa. Tällä kertaa ohjaajakin hengästyi, sen verran tuli jo juostua.   Dramatiikkaakaan ei puuttunut kun kesken meidän keppiharjoittelun paikalle pamahti kuriton pikkuterrieri toiselta kentältä ja sitä sitten pyydysteltiin hyvän aikaa. Onneksi olin  ihan Selman lähellä, se tuskin olisi katsonut kovin hyvällä jaloissa säntäilevää ja räksyttävää pikkukoiraa. Pienet räpärit tuli tällä kertaa myös Tarjalle kun namia ei irronnutkaan renkaan ohituksesta. Pitää muistaa ensi kerralla hakea Selma heti pois jos se jää jäkittämään eikä kuuntele...

Hyvä treeni kuitenkin taas, ja kyllä vaan Selma edistyy hurjaa vauhtia – kunhan ohjaajakin vielä pysyisi menossa mukana… Hankaluutena on vähän se että Selma ei vielä kestä sitä että menen edellä (tai toisinpäin), mutta toisaalta sillä alkaa olla sen verran vauhtia että tulee itsellekin pakottava tarve hosumiseen. Tällä kertaa meillä oli jälleen händleri mukana, eikä se häirinnyt Selmaa vähääkään. Sillä on kyllä onneksi tosi hyvä motivaatio yhdessä tekemiseen! Hyvä juttu, onpahan sitten ainakin apu ja neuvot lähellä jos ja kun tarvetta tulee. Ja sen viihdyttävämpäähän meitä on katsella mitä haastavammiksi harjoitukset tulevat – jo nyt meinasin pari kertaa keilata aidansiivekkeet kumoon...

* * *

Suhderintamalta sen verran uutta, että vaikka kotiintuloista onkin tullut viime aikoina vähän närää (kummankin puolelta), niin viime yö oli eka kun kumpikin typykkä nukkui sängyssä. Ensin Selma oli niin tiukasti pääpuolella että meinasi pusertua sängynlaidan välistä lattialle, ja Tomppa puolestaan ihan jalkopäässä tipahtamaisillaan, mutta aamulla ne retkottivat jo rennosti keskellä. Ja jäivät vielä keskenäänkin sinne lojumaan.