Torstain treeneihin oli pakkasta uhmaten lähtenyt meidän lisäksi vain Nella-Sheltti, joten treeniaikaa oli rutkasti. Kentälle oli ahdettu melkein täyspitkä rata jota me Selman kanssa tehtiin 4-7 esteen pätkissä. Matkan varrella oli keppejä, putkia, pöytä, pussi ja hyppyjä. Puomia ja keinua tehtiin erikseen.

Selma vaikutti koko tunnin ajan rennolle ja tuntui suhtautuvan kanssatreenaajaansa sekä Tarjaan lähinnä positiivisen kiinnostuneesti. Ehkä siitä syystä se ei näyttänytkään lopputunnista ihan yhtä väsyneelle kuin yleensä?

Treenikaveri oli jälleen oikein hieno, ja ainoa varsinainen vaikeus radalla oli mutkaputki jonne olisi vielä alunperin pitänyt tehdä takaaleikkaus. Putkeen on niin kovin vaikea irrota kun ei voi tietää minne se ohjaaja sillä välin oikein menee.  Itse unohdin vaihteeksi radan, mutta Selma sentään meni ihan sinne minne pyydettiinkin.

Radan oikeasti vaikeat kohdat menivät hienosti ja jopa takaaleikkaus aidalle ja sitä seurannut takaakierto sujuivat kuin vanhalta tekijältä. Kepit menivät myös aika sujuvasti kunhan vaan ohjasin kunnolla (vasen puoli on vaan itselle ihan täyttä tuskaa), pöydällä pysyttiin, ja pussi on Selmasta kiva.

Lopputunnista harjoiteltiin puomin kontakteja, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen niitä kannattaisi mieluummin ehkä treenata alkutunnista, jolloin keskittymiskyky on parempi. Nyt ei nimittäin ihan sujunut niin kuin piti, ja itsekin sain palautetta lepsuilusta palkkauksessa. Ihme juttu. Puomi on kyllä itsessään Selmasta tosi kiva este, ja eiköhän me ne kontaktitkin vielä opita. Tuo oli sentään Selman toinen puomiharjoitus. 

Viimeiseksi ahnehdittiin vielä useampi toisto pikkukeinua. Se sujui parhaiten niin että Selma sai mennä ilman hihnaa, ja autoin sitä vain vetämällä namittomalla kädellä alas jolloin se malttoi mennä rauhallisemmin. Tarja neuvoi kokeilemaan keinun taakse jätettävää patukkapalkkaa, tai sitten kosketusalustan ottamista mukaan jo tähänkin hommaan. Alustaa pitäisi nyt joka tapauksessa alkaa yleistämään eri paikkoihin ja tilanteisiin, jotta sen koskemisesta tulisi automaatio.

* * *

On mukava tulla kotiin kun siellä on joku joka odottaa:

Koirilla- tai lähinnä kai Selmalla – on aika tarkka sisäinen kello, ja se saa kuulemma Tomskunkin villittyä odotuksen huumaan kun töistäpaluuaika lähestyy. Tosin Tompastakin on tullut niin seurankipeä steriloinnin jälkeen ettei siihen ehkä ihan hirveästi lietsontaa tarvita. Näillä pakkasilla typyköillä riittääkin odottamisen tuskaa kun junat ovat helposti tunninkin myöhässä. 

Sterilointi tuntuu tehneen Tompalle hyvää; se on paitsi seurallisempi, myös jotenkin entistä vapautuneemman ja rennomman oloinen ja seurailee kotona tarkkaan isäntäväen touhuja. Lihonut se on kyllä vähän jo nyt, paino on noussut sterilointipäivän 17.5 kilosta melkein kilon. Meidän pullukka seurakoira. 

Kovin ei kyllä Tomskua auttaisi päästää lihomaan ja laiskistumaan, sillä eilen lähti postissa ilmoittautuminen Vuotson poropaimennustestiin. Toivottavasti mahdutaan mukaan!