Kun molemmat muut koirat ovat saaneet oman päivityksen, pitää Selmankin saada.  Ja sen kanssahan tässä nyt ollaan pääasiallisesti puuhailtukin.

Myttyyn mennyttä jälkikisaan lähtöä varten ollaan jäljestelty vähän, ja lisäksi otettu peräti kerran esineruutua. Esineruutu meni oikein hyvin: kolmesta esineestä haetutin kaksi, ja aikaa tähän kului max. pari minuuttia. Motivaatio oli hyvä, samoin palautukset.  Jäljellä jatkuu sen sijaan samat vaikeudet kuin ennenkin – vino jana, epävarmuus kulmissa ja vähän muuallakin. Treenataan – jos vaikka ensi kerralla päästäisiin kisapaikalle saakka edes...

Agilityä ollaan treenattu normaalit keskiviikko- ja torstaitunnit, sekä viikonloppuna lisäksi Lotta Vuorelan kurssilla. Keppejä tai kontakteja ei olla ehditty harjoitella, kohta alkaa harmittaa ihan tosissaan kun ei päästä niissä puusta pitkään. Muutoin Selma kuitenkin parantaa kuin sika juoksua – kurssin vaikeat kohdatkin saatiin menemään (paloissa toki) ilman että kauheasti tarvitsi hinkata (paitsi tietty sitä yhtä ihan helppoa kohtaa...). Ohjaajakin selvisi kohtuullisesti kun kouluttaja neuvoi selkeästi, vaikka rataantutustumisen jälkeen tekikin mieli lähteä oikopäätä kotiin. Radan teemana oli vinot lähestymiset aidoille, ja niitä ei olla juuri tätä ennen harjoiteltukaan. Päästiin kokeilemaan myös itselle ihan uutta kääntämistapaa eli vastakäännöstä, ja sehän olikin oikein näppärä ja tehokas, ja toimi hyvin Selkulle. Kotiläksyksi saatiin hyppytekniikan harjoittelua, Selma kun tuppaa edelleen pudottelemaan rimoja. 

Tokoa ollaan tehty maanantaina vesisateessa Kelliksellä (huonot jäävät, tosi huono vire, hyvää seuruuta, hyvä kättely, levoton paikallamakuu ja kympin hyppy), sekä P-nellan kanssa tiistaina Juhliksella. Juhliksella jäävät menivät taas ihan oikein, ruutu sillä meidän normaalitasolla ja luoksetuloa hinkuteltiin myös. Luoksetulo ottaa ehkä jopa ihan pieniä edistysaskeleita. Sitä harjoitellaan edelleen niin että erikseen otetaan ihan läheltä tiiviitä eteen istumisia, ja sitten lisäksi pitkältä matkalta pelkkää vauhdin lisäämistä. Luoksepäästävyys- ja kättelyhommat edistyvät huimaa vauhtia.  


Selma on myös lämpimämpinä päivinä uiskennellut aika ahkerasti: