Perjantai-aamuna varhain käännettiin auton nokka kohti Valkealaa, jossa Selma osallistui ensimmäiseen jälkikokeeseensa. Ilman odotuksia lähdettiin katsomaan missä vaiheessa ollaan, ja saamaan hiukan itsellekin kisakokemusta – tottiksen hoiti onneksi isäntä, joten itse sain pehmeän laskun PK-kisojen maailmaan. Näin olisi tarkoitus hoitaa seuraavankin kokeen osalta Selman ohjaaminen.

Kenttä oli harjoitusraviradan keskellä oleva alue, joka oli paitsi epätasainen ja täynnä puskaa ja tupsasta, myös mustanaan mäkäräisiä. Maastot olivat sitten sitäkin paremmat, eikä metsään tarvinnut ajaa kilometriä pidemmälle. Keppien palautus oli kisapaikalle, ja ehdittiinhän me melkein jo eksyä tuolla kilometrin matkallakin. 

Maastot tehtiin ensin, jäljellä aloitettiin. Meillä oli alokasluokan kakkosjälki, mutta meitä ennen lähetettiin vielä avoimen luokan neljä koiraa joten autossa saatiin jännittää kumminkin reilu puoli tuntia. Meitä edeltävä koira ei päässyt janalta minnekään, ja se toi oman lisäjännityksensä kun en ollut ajatellut että niinkin tosiaan voisi käydä...

Selma lähti etenemään janaa hienosti suoraan, ja jatkoi takamerkille ja vähän ylikin, jolloin otin sen takaisin. Sitten annoin sen mennä oman mielensä mukaan takaisinpäin, mutta ei löytynyt. Lievää hermostumista oli havaittavissa kummassakin, mutta onneksi Selma sitten yhden uuden käskyn jälkeen sai kiinni jäljestä, joka lähtikin ihan takamerkiltä! Voi olla – ja tuomarin mukaan olikin – niin, että Selma heti aluksi merkkasi jäljen, mutta kun en itse uskonut että jälki lähtisi kolmestakympistä niin en ainakaan reagoinut siihen. Vielä Selman jonkin matkaa jäljestettyä odotin että tuomarit huutavat meidän olevan väärällä jäljellä. Ja mitähän tästä opimme..?

Itse jälki sujui rauhallisesti ja rennosti kummaltakin, sekä ohjaajalta että koiralta. Ekassa kulmassa Selma tuttuun tapaansa pyöri, ja jäin rauhassa odottelemaan sen saavan jäljestä kiinni uudelleen. Hyvähän siinä oli odotellakin kun aika varmaksi itse tiesi mihin suuntaan käännytään. Toista kulmaa ajattelin Selman merkkaavan jo aiemmin, ja painoin paikan mieleeni, mutta jonkin matkan päästä se onneksi kääntyi sievän suorakulman oikeaan suuntaan.

Keppejä poimittiin urakalla matkan varrelta, en laskenut niitä mutta paljon niitä tuntui olevan. Ja joka kepin jälkeen (paitsi sen yhden...) muistin laittaa kapulan rintataskuun ja vetskarin kiinni. Vikasta kepistä olinkin sitten niin innoissani, että vetskari jäi auki ja havahduin siihen että jotain ropisee tielle paluumatkalla autolle . Ja kun en tiennyt oltiinko löydetty viisi vai kuusi keppiä, niin hiukan jäi kalvamaan kun tultiin metsästä viiden kepin kanssa... Pienen kiepin kautta sitten palautettiin  kepit kanttiiniin, ja tyytyväisiä oltiin saldoon. Kunnes jonkin ajan kuluttua löysin väärästä taskusta vielä sen kuudennenkin kepukan! Jälkitoimituksena sitten kipin kapin palauttamaan sekin yksilö...

Tavoitteet oli siltä päivältä saavutettu, joten suhteellisen rentona ja tyytyväisenä lähdettiin esineruutuun. Selma starttasi ruutuun hyvin, etsi, ja teki aika laajan kaarroksen ulkopuolelle, jolloin kutsuin sen takaisin. Toka lähetys ok, mutta sitten heti kuuluikin tottiksen ampuminen johon  Selma reagoi paineistumalla. Voi olla että se ei ilman ampumistakaan olisi saanut ruudusta yhtään esinettä, mutta nyt siltä meni viimeisetkin halut etsiä mitään. Kulmamerkkiä se kävi vielä näykkimässä takakulmasta, ja sen jälkeen katseli puihin jos niitä löytyisi lisää, mutta muuten oli meno täysin halutonta.  Ampumista olisi pitänyt muutenkin harjoitella, mutta eipä oltu muistettu...

Pisteitä oli kasassa kuitenkin edelleen sen verran että hyvällä tottiksella saataisiin tulos, joten ei kun jännittämään! Ajateltiin että Selma keskittyy paremmin jos odottelen autossa, ja se tuntui muutenkin hyvälle kun en varmaan olisi pysynyt kuitenkaan nahoissani kentän reunalla. Sen verran kurkin kuitenkin autojen takaa että näin Selman makaavan rauhallisesti, ja samalla näin Selman parin eli Taimi-porokoiran tottiksen. Taimi saikin koko kokeen ainoan ykköstuloksen, eli ei mikään ihan turha pari tuo! Selma oli kuulemma kuitenkin etsiskellyt kadonnutta emäntäänsä tottiksen aikana, joten seuraavalla kerralla on ehkä sitten jo pakko jännittää kentän reunalla. 

Selma tuli paikallamakuusta arvosteluun aivan mäkäräisten peitossa. Niitä ryömi sen mahassa, kainaloissa ja naamassa, ja vaikka kuinka raapi niitä irti, tuli aina uusia lisää tilalle. Onneksi jäljet rauhoittuivat nopeasti, ja illalla uintireissun jälkeen olivat jo melkein kadonneet.

Arvostelussa tottiksesta löydettiin puutteitakin, mutta pisteitä tuli kuitenkin hienot 86! Ja koska maastosta saatiin 155 (janatörttöilyt vähensivät 15 pt), saatiin kakkostuloksella JK1. Tottis raportoitaneen erikseen toisaalla…

Palkintojenjaon jälkeen kyselin jälkiosuuden tuomarilta (Tiina Raukko) vielä että mitä olisi voinut tehdä janalla toisin, ja sain perusteellisen vastauksen, ja myös tarjouksen että jos joskus treenataan Kouvolan seudulla, tulisi tuomari mielellään katsomaan janatyöskentelyä. Selma oli kuulemma lähtenyt hienosti ja ripeästi, ja merkannut jäljen lähdön (!). Koska Selma on epävarma, kannattaisi ennemmin ottaa pistevähennys (-2) siitä että en laske sitä lähdössä koko liinan pituudelle, vaan lähden itse aiemmin perään. Ja sama koko jäljellä - kannattaa tukea sitä tarpeeksi lähellä (2-4 m?) Jos koiraa pitää käskyttää uudelleen, kannattaa käyttää sitä samaa käskyä mitä on käyttänyt ekassa lähetyksessäkin, ja yleensäkin kannattaa käskyttää vähemmän. Selma-nimen käyttäminen pitäisi jättää kokonaan, reagoi siihen myös ruudussa niin voimakkaasti, että kaikki keskittyminen katoaa kun ilostuu niin siitä kutsusta…

Myös pitäisi muistaa tehdä pitkiä janoja, periaatteella että treeneissä tehdään aina silloin tällöin myös vaikeampaa kuin kokeessa! Ylipäätäänkin janoja pitäisi harjoitella enemmän.

Onneksi tuli jututettua tuomaria vielä, ohjeet olivat tosi hyviä ja opiksi pitää ottaa. Vielä kun lisäksi itse muistuttaa itselleen, että ei oleta mitään, vaan antaa koiran tehdä työnsä. Koskien siis sitä ettäkö jälki ei voi lähteä alokasluokan kokeessa takamerkiltä… Ja itse saattaisi ensi kerralla ehkä ihan tosissaan muistaa laittaa  vielä sen vetskarinkin kiinni taskusta… 

Selma kyllä ylitti itsensä päivän aikana esineruudusta huolimatta. Keli oli kuuma, kenttä surkea, ja lisäksi mäkäräiset kiusana. Selma olisi ihan yhtä muru vaikka koe olisi mennyt täysin penkin allekin, mutta kyllähän me tästä iloitaankin.  

* * *

Turistikoirat Peippo ja Velmu hengailivat kisapaikalla myös vähän, tosin aika vähän mäkäräisistä johtuen. Peippoon ne eivät päässeet käsiksi kuin yhdellä puremalla mahaan ja parilla silmäkulmiin, sillä kun on niin hyvä karvasuojaus. Onneksi Peipon puremat myös paranivat saman tien, Velmu-paran maha tulehtui. Mukavat ihmiset syöttivät Peipolle sekä sen omia nameja, että ekan kerran MAKKARAA, joka oli Peiposta ihan superherkkua. Hiukan se arastelee ihmisiä, mutta se lienee enemmän sen pidättyväisyyttä kuin varsinaista arkuutta. Harjoitellaan kumminkin lisää.

Paluumatkalla koko kolmen kopla pääsi uimaan omalle kotikuopalle. Pennut ovat nyt kummatkin siinää vaiheessa että uiminen arveluttaa vielä ihan vähän, mutta ei estä jalkojen irtoamista pohjasta. Peippo lähti ekaa kertaa myös muiden koirien perään uimaan, tähän saakka kun se on lähtenyt vain isäntäväen perään.

* * *

Peipposella oli myös eka rokotus perjantaina. Vähän varovainen se oli lääkärissä, mutta ei se mitään paniikkeja ikinä kehitä. Rokotuksen jälkeen se jäi makoilemaan ihan rauhallisena toimenpidehuoneeseen. Painoa oli 12.6 kiloa, eli nyt se oli noussut vain 400 grammaa. Korkeutta on kuitenkin tullut, joten hiukan pitänee lisätä ruoka-annosta ettei pieni liikaa laihdu.

* * *

Sunnuntaina pennut jäljestivät. Peippo teki n. 45 askeleen jäljen Juhliksen pihalla, ja hienosti sujui. Kaikki namit tuli syödyksi ennätysvauhtia, ja vetoakin alkoi löytyä taas. Jäljen jälkeen Peippo pääsi ekaa kertaa "kentälle" tottelemaan, ja sujuihan se sekin. Ensimmäisen kerran tehtiin luoksetulo melkein kokonaisena, kun Tomi piteli Peippoa, ja kutsuin sen eteen saakka. Tämä on Peipolle vahvoin juttu, joten se sujui kuin vanhalta tekijältä. Toinen toisto palkattiin lennosta. Hiukan seuraamista ja seisomaan jäämistä, asennonvaihtoja ja sivulletuloja. 

Maanantai-aamuna jätin ekan kerran namin kädestä pois, Peippo osaa (kädellä autettuna) nyt tulla sivulle ja eteen, istumaan ja maahan ilman namin apua. Nyt on naksutin hyväksi avuksi, jotta Peippo tietää edelleen  tarkkaan mistä se palkka tulee.

* * *

Selma paikkasi sunnuntaina esineruutunsa. Neljästä esineestä piti noudattaa yksi, mutta kun ekaa jäätiin lussuttamaan (pehmolelu) ja luovutus jäi vajaaksi, piti ottaa toinenkin. Joka onneksi meni sitten ihan putkeen. Pompula sai hakea loput lelut Selman jäljiltä. 

* * *

Kummallekin koiralle on nyt tehtynä viikko-ohjelma, kun tuntuu että mitään ei ehdi tehdä, eikä ainakaan muista. Saas nähdä miten kauan sitä noudatetaan, eka aamu meni ainakin kalenterin mukaan.