Juuri kun muutama päivä sitten ajattelin, että onpa Huima ollut kaikin puolin pitkän aikaa ihan ehjä, niin johan taas sattuu. Siinä sen näkee – ei pitäisi ajatella.

Metsälenkiltä tullessa huomasin että Huima jättää verisiä tassunjälkiä. Kipin kapin hurautettiin kotiin sidetarpeille (Huima olisi kyllä ihan mielellään jatkanut vielä metsässä juoksentelua), ja eikun putsaamaan. Haava oli anturan välissä, jonne ei oikein kunnolla karvoilta nähnyt, eikä myöskään päässyt oikein putsaamaan. Päädyin sitten upottamaan koko tassun betadine-liemeen.

Toivottavasti haavassa ei ole mitään ylimääräistä – täytyy seurata tarkkaan alkaako se osoittaa tulehtumisen merkkejä. Toisaalta ihan hyväkin ettei haava ole anturassa niin pysyy paremmin puhtaana eikä kärsi niin kävelemisestä.