Tähän mennessä ollaan ehditty käymään ulkokentällä jo kerran tokotreeneissä ja lisäksi kaksissa agilityharkoissa. Huima on ollut ihan innokas harrastaja – mikä voi johtua myös siitä että aika ei ole oikein riittänyt mihinkään ylimääräiseen puuhailuun sen kanssa, joten virtaa riittää. Päivittäisten treeninamien puuttuminen on tainnut laihduttaa sitä myös jokusen gramman.

Ekat agilityharkat menivät ihan penkin alle kun Huimalla oli taas niin hyvä kontakti että se ei yhtään nähnyt mihin oli menossa. Tekipä pahaa katsoa kun se roiski hyppyjä ihan miten sattuu, ja lisäksi se ponkaisi keinulla liian aikaisin alas. Seuraavissa treeneissä se oli jo ihan ok, ja meni aikas hienosti : )  Molemmilla kerroilla se tosin jäi ensimmäisen kierroksen ekan esteen jälkeen haistelemaan maata – vähän siis paineistui radalle lähdöstä. Uusien starttien jälkeen ei enää mitään ongelmia.

Tokorintamalla on menossa pieni kriisinpoikanen – ohjaajalla siis. Huima on jo 7-vuotias, ja tuntuu että sen kanssa on turha piipertää enää mitään yksityiskohtia, kunhan saataisiin homma pidettyä iloisena. Treenaaminen tuntuu sitten vaan vähän vaikealta kun pitäisi päättää mistä sitä oikein palkkaa ja mitä sen oikeastaan haluaa tekevän... Olisipa helpompaa jos sille olisi opettanut asiat kerralla oikein, ettei tarvitsisi vuosikausia käyttää paikkailuun tai harmitella sen epätäsmällisyyttä  ;-)
Tokotreenien kohokohta oli neljän minuutin piilopaikallamakuu, jonka Huima hoiti todella rauhallisesti.

Muuten ollaan harrasteltu Huiman kanssa vaan mökkeilyä ja (ihan liian vähän) lenkkeilyä. Piti kaivaa pitkästä aikaa pyöräkin avuksi lenkittämiseen, kun ei kävellen tunnu enää ehtivän. Kylläpä Huima innostui kun näki minne pääsee, ja muutaman iloloikan jälkeen peruutti hienosti dogbikerin viereen kiinnitettäväksi.

Vielä muutama viikko emännän ratsastuskiireitä, ja sitten riittää taas enemmän aikaa Huimallekin  :-)