Tomera pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa kerrostaloelämää. Etukäteen pelkäsin että se haukkuu jokaiselle talosta kuuluvalle risaukselle - eli jatkuvasti - mutta ei onneksi sentään. Yön se makasi hipihiljaa kainalossa, eikä se päivälläkään päästänyt kuin pari pientä haukahdusta. Hississä se osasi mennä heti takanurkkaan istumaan ja odottamaan että ollaan perillä, eikä sitä onneksi (ainakaan vielä) yhtään stressaa liukkaat lattiapinnat.

Kunhan muistaa varoa että Tomera ei pääse hyppäämään vanhuksia kumoon, siinä on selvästi terapiakoiran aineksia. Se kävi heti ensimmäiseksi (ja monta kertaa siinä välissä) kiipeämässä puoliksi vanhusten syliin rapsuteltavaksi, painoi päätä rintaan ja antoi rutistaa ja halata itseään. Kyllä oli pienestä mustasta iso ilo  :o)

Molemmille koirille ropisi tietenkin myös roppakaupalla herkkuja. Seitsemän kuukauden iässä Tomera on jo Huimaa rauhallisempi odottaja: siinä missä Huiman käämit alkavat jo kärytä, Tomera vielä istuu ja odottaa pää kallellaan. Sama käytös näkyy myös siinä kun odotellaan ulko-ovella ulos lähtemistä. Taitaa olla vähän niin, että Tomeran rauhallisempi temperamentti on paremmin synkassa sen hermojen kanssa - Huimalla kun on aina tuhat rautaa tulessa.

Vaikka Tompan ollessa pikkupentu tuntui sille, että se ei opi ikinä olemaan yksin, niin jotenkin se on senkin oppinut ihan vaivihkaa ja harjoittelematta. Sen voi ihan huoletta jättää yksin kotiin kun lähdetään Huiman kanssa kaksin lenkille - sinne se jää eteiseen ihan rauhallisena nukkumaan. Ja kun Tomeralle sanotaan että Tomera ei lähde mukaan, niin sehän jää kiltisti eteiseen istumaan eikä tunge oven väliin (niin kuin eräät). Myös autossa Tomera odottelee ihan rauhassa, eikä hauku eikä häslää.