Tänään lähdettiin kivusta ja särystä huolimatta hurjapäisesti agilitytreeneihin, vahvasti doupattuna kylläkin. Tavallaan oli aika hauskaa ja rentoa treenata, kun tiesi että ei kykene kuin hitaasti könkkäämään radalla. Vai olisikohan ollut hauskuus ihan kolmiolääkkeistä johtuvaa.

Ehdittiin tehdä kaksi rataa, jotka molemmat olivat aika mukavia, ja ilman mitään sen hirveämpiä ansakohtia. Alussa oli kummallakin radalla aitapyöritys viidellä aidalla, mutta kerrankin ne menivät molemmat aika kivasti! Ehkä osuutensa asiaan oli silläkin, että kerrankin ohjaajan oli pakko ohjata hosumatta!

Huimaa hämmästytti hirveästi moinen etanamainen meno ja pitkät irtoamiset. Selvästi sillä oli haju siitä mitä olisi pitänyt tehdä, mutta kun se on aina ennen viety ihan esteelle saakka, se oli vähän epävarma. Jokusen piruetin se teki siellä täällä, mutta ennemmin tai myöhemmin kumminkin irtosi esteelle. Tekipä hyvää molemmille.

Päivän paras anti oli kepit, joille Huima sihtasi ihan itse, ja pujottelikin niin että könkkäsin vaan vieressä. Kyllähän se edelleen teki ne kontaktissa, mutta jo tuo oikean keppivälin löytyminen oli aika hieno homma. Vaan eipä se ole ennen saanut siihen oikein tilaisuuttakaan...

***********
Tomppa pääsi treenireissuun mukaan – ja verkkalenkeillekin – tosin hihnalla vyötäröstä köytettynä. Nuutti nuuskutteli lenkillä autuaana Huiman takamusta – Tomeran pylly ei edelleenkään kiinnosta ketään.

**********

Tomeran kanssa on ihan pikkuisen pihatokoiltu myös. Omalla pihalla se näköjään keskittyy aika hyvin, mutta mitenhän sen saisi vielä keskittymään muuallakin? No, hyvä kun edes jossain.

Noutojutut alkavat sujua kivasti muuten, mutta metallia se ei edelleenkään huoli suuhunsa. Tänään hetsasin sitä kapulalla, mutta tuloksena oli vain hammaskalusto omassa käsivarressani kiinni, ja kun se kiellettiin, ote siirrettiin takin hihaan. Kamalasti siis olisi tehnyt mieli tarttua kapulaan, mutta kun ei vaan kyennyt. Pitääköhän alkaa heti suosiolla vaan teippaamaan?

**********

Tänä aamuna oli aika liki, ettei taas tapahtunut kamalia (yllätys yllätys, tämä koskee Tomppaa...)
Molemmat koirat olivat pihassa irti kun lähdettiin aamulenkille, ja Tomera alkoi haukkua portilla vihaisesti. Huima tuli kutsuttaessa luokse, mutta Tomerapa tietenkään ei. Odotin karvat pystyssä mitä sieltä tietä pitkin oikein tulee, ja aikamoisia hirviöitähän sieltä sitten putkahtikin – pari kappaletta alakouluikäisiä tenavia. Taisivat pelätä Tomeran ohi kulkemista (onpa ihme!), ja toinen pojista pinkaisi kohdalla juoksuun. Olin ihan varma, että se viimeistään saa Tomeran syöksymään perään, mutta ei sentään.

Lapset taitavat olla tällä hetkellä aika pelottava juttu, kun eilen (eikä tainnut olla edes eka kerta...) Tomera haukkui kaupunkikävelyllä saman ikäisen pojan, joka juoksenteli joku kumma paperihässäkkä kädessä liehuen. Se poika ei onneksi pelästynyt, vaikka en meinannut millään saada Tomeraa hiljenemään.