Koirat pääsivät pääsiäiseksi mökkilomalle. Maanantaina Huimalla olisi ollut Liedossa agilitykisat, mutta ohjaajan tönkköjalan takia ei päästy sinne. Onneksi koirat saivat mökillä purkaa energiaansa ihan riittämiin.

Sunnuntaina paistoi aurinko, ja maailman kauneimmasta porokoiran naamasta sai nättejä kuvia...

...ja vähän hassujakin kuvia:

 

Missä Huima, siellä Tomera. Tomppa arveli Huiman tietävän kaikki parhaat mökkijutut ja seurasi sitä kuin hai laivaa:

 

Huima huomasi, että grillin alle oli talven aikana muuttanut myyräperhe:

 

Jäät olivat pahimmillaan – järvi oli rannasta jäässä, ja selkä oli auki. Vastoin kaikkia odotuksia Tomerakin oli niin fiksu ettei yhtään yrittänyt mennä jäälle, vaan tyytyi keikkumaan rantakivillä:

 

Kevät maistuu hyvälle!

 

Parina ekana päivänä Tomeran ja Huiman oli muka vaikea hahmottaa reviirin rajoja. Perjantaina ne olivat kimpassa kymmenen minuuttia karkuteillä ilmeisesti pääsiäispupun johdattelemina. Tässä toinen rikollisista palaa juoksujalkaa pellolta kotiin:

 

Maanantaina luotto Tomppaan oli jo niin kova, että se sai puuhata aamupäivän yksin ulkona, kun me Huiman kanssa makoiltiin sisällä. Eipä se sieltä minnekään lähtenyt, vaan näkyi istuvan portilla vahdissa. Olo olikin mökillä varsin turvallinen – sunnuntaina Tomera meinasi syödä suihinsa viemäriä korjaamaan tulleen Joken. Tomsku syöksyi muristen ja täyttä vauhtia häntä pystyssä tunkeilijaa kohti, ja tunnisti tulijan äänestä vasta muutaman metrin päästä. Mitähän se olisi tehnyt, jos tulija olisi ollut vieras?

Tehokas vahtikaksikko, toinen vahtii länteen, toinen itään. Näiden ohi ei kukaan pääse huomaamatta:

 

Maanantaina Tomppa kärhämöi Huiman kanssa. Ensin se ärsytti Huimaa niin kauan, että sai rauhaa rakastavan mummunkin hermostumaan. Sitten sen oli pakko vielä sanoa vähän vastaankin, ennen kuin luovutti. Ja kun kaikki dokumentoidaan, niin tulihan sekin muistikortille:

^Tuon kuvan jälkeen Tomppa ravisti, kävi nuolemassa Huiman huulet, ja sen jälkeen jäi nuolemaan omia huuliaan suu mutrussa ja lannistuneen näköisenä:

Sen jälkeen se meni vähäksi aikaa jurottamaan...

...ennen kuin löysi viime kesäisen ensimmäisen pentulelunsa, ihanasti kilisevän Norsun:

 

 

Huima harrasti luomuagilitya, kun ei kerran kisoihinkaan päästy:

 

Sen kerran kun Tomera poseeraa, ei tietenkään ole kameraa lähettyvillä:

 

Tomeralla taitaa olla taas jonkunmoinen – toivottavasti ohi menevä – pelkokausi. Muutamahan sillä on niitä ollut ennenkin, ja joka kerta se on mennyt parissa viikossa ohi ja Tomera on palautunut rohkeaksi omaksi itsekseen.

Lauantaina käytiin kävelemässä kaupungilla, ja ensimmäinen kamaluus oli liian tuttavalliseksi heittäytynyt mieshenkilö. Tomera haistoi ensin miehen kättä, peruutti sitten, ja alkoi haukkua. Tämän jälkeen mies alkoi käyttäytyä kyllä niin oudosti, että itsenikin teki mieli peruuttaa, mutta odoteltiin siinä kumminkin vähän aikaa, että Tomppa olisi rohkaistunut. Mies syljeskeli käsiinsä, kumarteli ja ojenteli käsiään, ja Tomera haukkui hihnanmitan päässä.

Parina päivänä Tomppa pelkäsi myös ihan hysteerisesti liukkaita kerrostalon rappusia. Aina ennen se on mennyt ne ihan sujuvasti, ja nyt se jäi alimman askelman eteen, eikä pirullakaan ylös. Ja sama homma tietenkin alaspäin tullessa. Kerran kannoin sen sylissäni, ja se piti tassuillaan minusta kiinni kuin hukkuva.

Pienempiä pelonaiheita oli muun muassa torin reunalla aitaan nojannut lapio, sekä pihalla leikkineet lapset, jotka nekin piti haukkua. Toivottavasti tämäkin on jotain nopeasti ohimenevää!