Sunnuntaina ei jaksettu tehdä mitään muuta kuin pieni jälki Solttilaan. Jälki kulki tuulista rinnettä ylös, harjannetta oikealle, kaaressa takaisin alaspäin, ja lopuksi vielä 90° kulmassa takaisin autolle. Suurin osa jäljestettiin sivutuuleen, ja näkyihän se siinä että paikoin Tomppa kulki jäljen viertä. Jälki vanheni vähän turhan vähän aikaa, vain noin 45 minuuttia. Pituus n. 150 metriä – taas. En nyt näemmä osaa tehdä muun mittaisia jälkiä kirveelläkään. No, eipä tuohon rinteeseen oikein olisi mahtunutkaan pidempää.

Janalta jäljelle matkaa viitisen metriä, Tomppa eteni vähän vinoon, mutta nosti jäljen hienosti. Tällä kertaa merkkasin kepit, ekan Tomera toi oma-aloitteisesti, mutta kahdella seuraavalla sitä piti jarruttaa. Eka kulma meni tosi hyvin, kaari jotensakin, toisessa kulmassa se oikaisi pari metriä – oletettavasti tuuli toi jo ennen kulmaa jäljen hajua sen nokkaan sivusuunnasta. Kadoksiin jäi välipalkaksi tarkoitettu namipurkki ja irtorulla, Huima sai sitten etsiä ne. 

Kyllä on eroa jäljestyksellä ja jäljestyksellä, siinä missä Tompan työskentely on epävarmaa ja yltiörauhallista, Huiman meno on varmaa ja innokasta. Se kyllä jäljestää semmoisella "minä-tyttö-kyllä-osaan-nämä-hommat" -asenteella. Huimaa ei näyttänyt häiritsevän kaksi päällekkäistä jälkeä millään lailla, se meni sitä uudempaa, ja esineiden kohdalla koukkasi pari metriä sille "oikealle" jäljelle. Vaan eipä kai Huimakaan ole aina noin itsevarma jäljestäjä ollut, eiköhän se juniorikin vielä opi. Ensi kerralla pitänee mennä taas Peuranpään suuntaan tekemään Tomskulle pitkä ja helppo jälki, josko saataisiin kunnon sammalikossa ja suoralla vähän sitä varmuutta.