Lauantaina käytiin Huiman kanssa taas sponssaamassa Rimaa kahden startin verran. Eka rataantutustuminen oli vasta neljän jälkeen, joten ehdittiin aamupäivällä ennen kisoja käväistä eksymässä metsään.   Se ei tainnut olla oikein hyvä homma,  kun Huima oli enimmät tarmonsa purkanut jo metsäjuoksulla, niin se ehti kisapaikalla vähän ahdistua joko omasta jännittämisestäni, tai lähtöpaikan hälinästä. Ei se mitenkään erityisesti näyttänyt jännittävän, mutta vauhdissa se sitten näkyi kyllä – Huima eteni kuin täi tervassa.

Asiaa ei mitenkään auttanut meidän lämmittelyt – kepit menivät ihan pieleen ja renkaan Huima meni välistä kuin alkeiskurssilla ikään... eipä ole tuommoista tehnyt moneen vuoteen.   Surkea verkka ei kauheasti omaa mielialaa nostanut, ja vähän epävarmana lähdettiin ekalle radalle – varsinkin kun heti toisena esteenä oli rengas. Ja niinhän siinä sitten kävi että välistä mentiin, ja kun meinasin ottaa Huin takaisin, niin sittenhän se kyllä hyppäsi sieltä oikeasta lävestä. Eli tällä kertaa hylly heti tokalla esteellä.

Loppurata meni virheettä ja ihan siedettävällä vauhdilla, ehkä Huimaa tällä ekalla radalla hidasti enimmäkseen tuo alun töppäys, se kun ottaa virheet aina aika raskaasti. Rata oli ihanan lyhyt, helppo ja nopea – sääli kun mokattiin se heti.

Väliajalla käytiin taas tahkoamassa niitä lämppäriesteitä. Huomasin että Huima tekee renkaan moitteetta "hyppy"-käskyllä, mutta jos sille sanoo "rengas", se menee välistä. Hmm..?

Toinen rata oli hyppäri, ja kuten tuomarin perusteella saattoi jo etukäteen arvata, tosi kiharainen ja vaikea. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla vieläkään. Vähän lohdutti sentään se, että radalla ei näyttänyt olevan ollenkaan rengasta.

Huima lähti liikkeelle hitaasti, ja kun toisena esteenä oli pituus, sen vauhti ei riittänyt ja este levisi kuin dominopalikat ikään. No eihän se ryminä ainakaan Huimaa suurempaan vauhtiin innostanut, eli hitaasti jatkettiin. Alun kiemuroista selvittiin nipin napin, vaikka tuntui kuin olisi koittanut ohajata dieseljunaa. Seuraavassa mutkassa hidas vauhti kostautui taas, ja seuraavaksi lensivät muurin päälliset taivaan tuuliin. Loppurata päästiin suht kunnialla loppuun, vaikka meinasinkin vielä viedä Huiman väärälle esteellekin. Kympillä siis selvittiin, ja nipin napin ihannaeajan alle. Huiman eka tulos siis.

Tuo hyppäri oli jo niin vaikea ohjattava, että siinä olisi pitänyt tehdä jonkinmoista ohjaussuunnitelman tynkääkin, eikä vaan painaa menemään niin kuin itse tein. Jotenkin sitä jännittäessä vaan häipyy päästä se viimeinenkin radansuunnittelutaito.   Positiivista oli kumminkin se, että oma kunto ei tällä kertaa loppunut (no ei kai tuolla vauhdilla), ja kiharaisemmankin radan muistin vaikka tiukkaa tekikin. Huimakin reippaasti jatkoi kummankin radan loppuun, vaikka sillä selvästi oli aika vaikeaa. Nyt pitää mietiskellä millä sen treenivauhdin saisi kisoihinkin!

*********
Tomsku-Tomera oli reippaana matkaseuralaisena, ja pääsi pariin otteeseen hallin edustalle tekemään vähän sivulle- ja eteentuloja ja pieniä seuraamisia. Tomppa on ikäisekseen aika kivasti tuommoisissa tilanteissa, siinä seisoskellessa se otti mielellään itsekseen kontaktia eikä ollut kiinnostunut muista koirista juuri lainkaan (paitsi kaksi paikalla ollutta pikkupentua saivat Tompan kyllä tohkeilemaan)  Hallissakin käytiin tokan startin loppupuolella kun siellä ei enää ollut kuin pari koiraa odottamassa vuoroaan. Suurimman tungoksen aikana Tomppaa taisi vähän jännittää, mutta ihan kivasti se käyttäytyi sisälläkin.