Perjantain agi-treeneissä oli taas koulutusohjaaja-harjoittelijoiden tunti. Ekalla radalla jouduttiin Huiman kanssa heti tositoimiin, kun ratana oli kolmentoista hypyn ja neljän putken hässäkkä, jossa tuli lisäksi useampi aidan takaakierto. Hypyt olivat aika korkealla, joten Huiman fysiikkakin joutui pyörityksessä varmasti aika koville. Ahtaat estevälit ja hankala ohjaus takasivat että vauhtiin ei oikein päästy koko radalla.

Koskaan ei varmaankaan ole myöskään ollut noin vaikeasti muistettavaa rataa, kun hyppyjä piti kiertää sieltä sun täältä ja muistaa oikean järjestyksen lisäksi kaikki takaakierrettävät. Lisänä sopassa oli vielä yksi "hämäyshyppy", josta koirat piti saada kuljetetuksi ohi.

Vaikeusasteeseen nähden meiltä meni ihan hyvin, vaikka unohdinkin radan parissa paikassa, ja lisäksi Huimalta humpsahti joku takaakierto väärältä puolelta, ja hämäyshypyn ohitus meni luonnollisesti pieleen. Rata tehtiin kokonaan kerran, ja paikattiin lisäksi paria kohtaa.

Jenni oli vahtimassa harjoittelijoita, ja kommentoi että takaaleikkausten ja turhien odottelujen sijaan kannattaa aina tehdä valssi. Eli aina koiran edellä valssataan, ja jos koira on edellä tai etenee lujaa, takaaleikkaus. Varsin hyvä neuvo!

Toinen rata oli onneksi helpompi ja tosi vauhdikas. Estevälit olivat pitkät ja kuvio aika simppeli, tosin vauhdista johtuen onnistuttiin siinäkin kämmäämään. Huima tykkäsi radasta kovasti - siitä on kivaa kun saa juosta kartturin kanssa yhtä matkaa niin lujaa kuin kintuista lähtee. Itsestäkin oli hyppyhässäkän päälle ihanaa kun sai juosta täysillä tarvitsematta arpoa seuraavaa estettä.

****
Tompan kanssa tehtiin agitreenien jälkeen pari tokojuttua hallin parkkipaikalla. Vetoleikkien kanssa ei ole ollut monen moneen viikkoon mitään ongelmaa, joten kuvittelin jo että vaiva olisi ollut ohi, mutta taas Tomppaan sattui melkein heti kun sai patukan suuhunsa. Tällä kertaa se teki taas niin, että veti aika hiljaa, päästi patukasta irti, ja siinä metrin päässä ulvahti ja pomppasi taaksepäin. Eikä enää halunnut tulla lähellekään patukkaa.    Mikähän piru sitä oikein vaivaa, kun sitä satttuu senkin jälkeen kun patukka ei ole enää suussa? Nielutulehdus?

Pakattiin sitten patukka autoon ja jatkettiin namin kanssa. Tehtiin pari pätkää kerrassaan upeaa seuraamista, ja muutama liikkeestä maahanmeno ja seisominen. Tomppa oli aika fiiliksissä, harmi kun namit loppuivat tähän.

****
Lauantaina ajeltiin Sastamalaan ja takaisin. Ei ehditty treenata, mutta käytiinpä ainakin pitkä lenkki jäällä. Huimakin suostui jäälle ihan mielellään, ja näytti tykkäävänkin spurttailusta kunnes mentiin sen mielestä liian kauas selälle. Siellä se jäi seisomaan paikalleen ihan sen näköisenä, että karauttaa kohta rantaan, joten piti ottaa se kiinni siksi kunnes sen mielestä homma oli taas turvallista :-)  Kummankin piti käydä kieriskelemässä jokaisen jäätyneen avannon päällä, mikähän niissä vetää?

****
Sunnuntaina käytiin viemässä Huiman kanssa naapurin papalle tuoreita sämpylöitä. Huima oli riemusta ratketa kun luuli pääsevänsä kylään, ja kun sitten jäätiinkin vain pihalle vähäksi aikaa juttelemaan, se piipitti pettyneenä. Huimasta kyläily on ihanaa. Jostain kumman syystä Tomera jäi tästä reissusta kotimieheksi...

Kummankin kanssa käytiin lisäksi uimakuopalla lenkillä, ja meno oli aika kamalaa kun kumpikin oli irti yhtäaikaa ja metsä pullollaan jälkiä. Molemmat herkuttelivat kaadetun peuran teurasroiskeilla minkä ehtivät - kummallista kun tuommoisesta Tomppa ei ole moksiskaan vaikka taatusti ehti apajille ensimmäisenä.

Takaisin palaillessa meinattiin koko poppoo saada sydänkohtaus, kun vastaan pyyhälsi jättiläismäinen nöffi karvat hulmuten. Koitin vähän toppuutella sitä tulemasta lähemmäs, mutta kun huomasin että se on lauhkea kuin lammas, niin luovutin. Kun kulman takaa tuli toinen samanmoinen, pulssi nousi taas kattolukemiin - 160 kiloa kohti laukkaavaa lihaa on vähän liikaa, vaikka olisivat kuinka lempeitä otuksia. Onneksi toinenkin hirviö oli uros, ja myös ihan kiltti.

Kolossien emäntäkin ehti tässä vaiheessa vihdoin paikalle, ja päätin vapauttaa kuonopannassa kärvistelleen Tompankin reiluuden vuoksi. Vaikka nöffit olivatkin selvästi hyvillä aikeilla liikkeellä, kumpaakin pientä porokoiraa pelotti. Huima luimisteli, mutta oli selvästi myös kiinnostunut pojista ja otti vähän leikkiasentojakin, kun taas Tomppa (yllätys yllätys...) oli kiinni minussa ja teki muutaman nopean hyökkäyksen uteliaampaa nöffiä kohden. Onneksi se oli ihan oikeasti kiltti!

Tomppa näköjään käyttäytyy vieraita pelottavia koiria kohtaan ihan samalla tyylillä kuin ennenkin – hyökkäys on paras puolustus. Taitaa tämäkin liittyä sen terävyyteen ja puolustushaluun, kurjempi juttu vaan, että se tuolla systeemillä kerjää kyllä verta nenästään.

No, ihan kokonaan tuosta käytöksestä ei voi Tomeraakaan syyttää, sillä raukalla on ollut kyllä ihan liian vähän leikkikavereita. Melkein kaikki kaverikoirat ovat sen verran vanhempia, että eivät jaksa tuommoisen räkänokan kanssa leikkiä, ja nyt taidetaan olla jo siinä iässä, että uusista tuttavuuksista on Tomeran luonteella turha haaveilla.

****

Sunnuntai-iltana Tompan kanssa tehtiin parit kepit ja hypyt, seuraamista, sekä muutama luoksetulo pysäytyksellä ja ilman. Palkkasin pysähdyksistä narupallolla, mutta onnettomien vetohommien seurauksena Tomppa päätti ottaa varman päälle ja leikki lelunsa kanssa itsekseen. Hiukan menee hankalaksi palkkaaminen jos treenikaveri palkan saatuaan ottaa ja häipyy...  Huiman kanssa luoksetuloa ja seuraamista.

Maantai-aamuna kummallekin pari tokoliikettä. Huima aloitti kaukoilla (rapulla) ja luoksetulolla. Huima on nykyään ihan aina innokas tekemään hommia, vaikea kuvitella että sillä on joskus taannoin ollut motivaatio-ongelmia!
Tomppa aloitti myös kaukoilla, ja edelleen se tuppaa tarjoamaan helposti seisomista. Teki se sitten sarjan istu-maata ja toisen seiso-maata ihan kunnialla. Kaikki muut vaihdot sillä on aika hyvät, mutta seisomisesta maahanmenon kanssa pitänee olla varuillaan. Päälle vielä pari suoraa luoksetuloa.