Huimalle ruutu, luoksetulo ja tunnari. Ruutu vähän lähempää, ok (palkka seisomisesta), luoksetulossa ei ensin kuullut ekaa käskyä kun oli muut intressit, ja itse sössin vaihteeksi kun annoin sanallisen käskyn. Toka ok. Tunnari seitsemällä kapulalla, oma takimmaisena, hyvä ja varma!

Tomera aloitti ruudulla, eka ok (palkka heti kun oli ruudussa), tokalla lähti hirveää vauhtia ja kaarsi lumipenkan päälle höpsöttämään. Kolmas yritys samoin. Välillä tuo on kyllä ihan pikkupennun tasolla...   Sen jälkeen tehtiin muutama kerta vähän lähempää ja ilman perusasentoa niin, että hommasta tuli hauskaa. Juoksin itse palkkauksen jälkeen ruudusta pois, ja vauhdista uusi lähetys ruutuun. Voisihan sitä välillä treenata vähän vaihtelevammin ja vähän vähemmän tiukkapipoisesti...

Sitten vauhtinoutoja. Itse noudot menivät hyvin, meno- ja paluumatka tehtiin laukalla, mutta palkaksi saatu narupallo ei meinannut taas millään palautua.

Luoksetulo, ensin läpijuoksuna namipurkilla, sitten eteen ja suusta nami. Ennen perusasentoa himmailee aika lailla edelleen, pakko vähän avittaa. Asento kumminkin suora ja aika tiivis.

Kaukoja takapalkalla parin metrin päästä. Eka sarja istu-maa –> palkka, toka istu-maa-istu-seiso. Meinasi tuon viimeisen istumisen tehdä maahanmenoksi, mutta oli onneksi kuulolla ja korjasi itse tosi hienosti!  Takapalkan käytössä ei ongelmia.

Lopuksi tunnari samalla lailla kuin Huimallekin, tällä kertaa puhtaalla, nopeasti hajustetulla omalla (ja Jonnanhajuisilla vierailla). Ihan loistava!

****
Kummankin treenihommelit sujuivat siis aika kivasti, mutta samaa ei voi sitten sanoakaan sen jälkeen tehdystä iltalenkistä – kaksikosta alkaa tulla Kaukastenseudun Kauhu. Vastaantulijat haukutaan ja räyhätään ihan lyttyyn, eikä siihen auta oikein namit eikä perkeleet. Pitäisi muistaa ottaa hihnalenkeille jotain erikoisherkkua mukaan, jospa vaikka sillä? Huima ei onneksi ole ihan niin paha, mutta mukaanhan sekin lähtee kun Tomera tarpeeksi rähjää. Tosin viikonloppuna tavattiin samalla lenkillä kaksi kertaa sama koira, ja toinen ohitus meni ihan hipihiljaa. Äkkiähän nuo kulmakunnan koirat tutuksi tulevat, jos se siitä on kiinni...

Lenkki jatkui niin, että Huima läksytyksen jälkeen käveli koko lenkin tosi nätisti, paitsi että tunki niin lähelle kävelemään että oli koko ajan solmussa oman hihnansa kanssa. Tomeraa ei pikkutorut lannistaneet, vaan se koitti parhaansa mukaan kiskoa taluttajan käsiä irti. Muutaman ihan kunnon matsin jälkeen se sentään uskoi, ja käveli loppulenkin tosi nätisti (ja vielä tänä aamunakin!). Tomera kyllä tietää miten pitäisi kävellä, toteutus on sitten toinen juttu. En kyllä muista milloin olen menettänyt hermoni noin totaalisesti - onneksi sillä oli sentään edes vaikutusta.

Kilometrin päässä kotoa tuli sitten vielä irtokoira vastaan, ja tietenkin juuri silloin kun otsalamppu oli sanonut itsensä totaalisesti irti. Irtolainen oli porokoiraa isompi, ja haukahteli vähän siihen malliiin että ei tarvitse tulla lähemmäs. Pakitettiin jonkun matkaa tekemään tilannearviota, ja otus eikun seurasi. Sen verran raivopäinen aloin jo tässä vaiheessa ihanaa rentouttavaa lenkkiä olla, että kiskoin Huiman mukaan (sitä pelotti), ja lähdettiin sinne minne meidän oli tarkoituskin – muuten oltaisiin saatu kiertää kolmisen kilometriä ylimääräistä. Väistihän se vieras koira meitä sentään, eikä saatu koiratappelua aikaiseksi.

Sulaisi nyt nuo lumet, että päästäisiin metsiin lenkkeilemään!