Torstaina oltiin rohkeita ja käytiin hirmuisen ja pelottavan Ledin kanssa lenkillä Ridasjärvellä. Lenkkipaikkaa tuli mietittyä sitä silmälläpitäen että Tomeralla on tilaa panikoida – mutta kuinka ollakaan hysteerikkö-Tomera käyttäytyi tällä kertaa ihan normaalisti. Aika kovin Ledi sen peräpeiliä aluksi nuuskutteli, mutta siitäkään Tomera ei saanut paniikkia aikaiseksi, luimisteli vaan ja kiemurteli ihan niin kuin se tekee normaalistikin. 

Lenkin jälkeen käytiin makaamassa Ridasjärven kentällä. Huima aloitti, ja muutaman minuutin jälkeen katselin auton takaa kun Huiman takaa loikki orava kentän poikki. Huimalta meni noin sekunti (!) ennen kuin se reagoi, ja sitten se lähtikin oravan perään niin että sen makuupaikalle jäi vain monttu muistoksi.  No, en kyllä ole missään vaiheessa kuvitellutkaan että ikinä saisin Huimaa siihen jamaan että kestäisi oravan/pupun/kanalinnun hiipparoimassa kentällä paikallamakuun aikana. Eikun Huima takaisin paikalleen, ja uusi yritys niin että seisoin metrin päässä vahtimassa. Kuusi minuuttia piti maata, josta kolme minuuttia hiukan piipaten ja loppu hiljaa, joskin pää kääntyillen oravan suuntaan.

Tomppa makasi reilun viisi minuuttia parin metrin päässä ja söi aika monta välipalkkaa siinä ajassa. Mutta rauhallinen oli meininki. Kotona vielä kakkospuolen keppejä ennen iltaruokaa.

Illalla ehti tulla vielä pieni matsikin. Tomppa näemmä ei tykkää että Huima alkaa astua sitä, siitä se taisi viimeksikin alkaa. Tällä kertaa Tomera onneksi uskoi kun karjaisin, ja rähinä loppui ennen kuin oikein ehti alkaakaan. Hiukan vaan tässäkin jutussa Tomera ylireagoi – ihan varmasti Huima uskoisi vähemmälläkin ettei selässä roikuta. Ja onneton Huima kun tahtoo aina leikin lomassa nousta sinne selkään...