Eilen olisi pitänyt leikata nurtsi, siivota, ja pestä pyykkiä – mutta jotenkin sitä taas vaan tuli löydettyä itsensä tokokentältä... Onneksi Pee lupautui pelastamaan kotitöiltä, kyllä tokoilu sentään nurmikonleikkuun voittaa. 
 
Huima aloitti, sille haukkuisien viritysten jälkeen ruutu kahdessa osassa (ei ongelmaa, paitsi että haukkui myös seuraamista odottaessaan), "luoksetuloa ilman luoksetuloa", joka meni hyvin, mutta johon keksittiin näppärämpi keino vasta kun Huima oli jo juossut itsensä väsyksiin...  Lopuksi pieni ohjattu seuraaminen kaikilla mausteilla, ja siitä loppupalkka. Taikan ja Tomeran kahden ja Nuutin yhden stintin jälkeen Huima vielä makoili Taikan vieressä reilun neljä minuuttia. Pari pientä piipityskohtausta, muuten hyvä. Paitsi että lupiinipöheikössä oli ohjaajan makuun vähän liikaa eliöstöä...  
 
Tomppa teki ekalla kiekalla ensin seuraamista niin että haisu roikkui houkuttimena ohjurin kaulassa (aika jees), ja sitten ruutua ekaa kertaa niin että kävelin itse lähemmäs kutsumaan. Hyvin Tomsku hoksasi, ja hommaan tuli näin rutkasti lisää vauhtia! Kaipa tätä voi sitten pikkuhiljaa häivyttää niin että siirtyy itse aina vain vähemmän eteenpäin. Tomera kyllä hahmottaa ruudun aika hyvin, eli sitä vauhtiahan me nyt vaan enimmäkseen kaivataan.
 
Tokalla stintillä Tomeralle ensin liikkeestä seisomisia pallolla (hyviä), sitten tötterön kiertämistä pallopalkalla (hitaita), ja lopuksi liikkeestä maahanmenoja namilla (tosi hitaita, yhdellä käskyllä meni mutta koitti lintsata jättämällä kyynärät ylös.) Varsinkin maahanmenoissa seuraaminen oli tosi hyvää, vaikka en tainnut antaa ollenkaan seuraamiskäskyä...
 
Lopuksi piti ottaa vielä sen verran seuraamista että saatiin loppupalkat annettua. Tomera oli jo väsähtänyt eikä olisi oikein hotsittanut, temponmuutoksilla ja käännöksillä tuli vähän eloa. Vaikka Tomera väsähtikin vähän, se oli ihan reipas tokoilija, eikä se tokossa kyllä väsykään niin kuin agitreeneissä. Eikä saa illalla kotona stressihepulia, niin kuin useimmiten agilitysta tullessa.
 
Loppupalkan jälkeen Tomerallekin vielä vajaan parin minuutin paikallamakuu Taikan vieressä. Vähän se hyöri ja pyöri ja ötökätkin kiusasivat, joten ajattelin vahvistaa säällistä olemista nameilla. Parilla välipalkalla ja muutamalla kehulla mentiin siis, ja ajoissa vapautus ennen kuin ehti nousta rapsuttamaan hyttysiä kauemmas...