Huima liihotteli sunnuntaina Lohjan agiradalta tokan luvattoman kakkos-nollansa. Ei ollut ihan säpäkintä Huimaa, ja aika-alitusta tuli sen verran vähän että jäätiin viidensiksi (/25?), kun neljä ekaa sai sen luva-merkinnän kilpailukirjaansa. No, minusta on aika kiva että Huima on vielä nollavauhdissa! Keli oli tuommoiselle kypsemmälle porokoirarouvalle muutenkin vähän turhan lämmin, Huimalle sopii kyllä alle 20° ilmat paljon paremmin.
 
Ekan radan lähtö oli tällä kertaa ihan loistava, niissä kun on välillä ollut takkua. Hypyt näyttivät ehkä vähän kankeille, pitää nyt katsoa miten se liikkuu parin viikon päästä seuraavissa kisoissa. Viimeisiä kisojahan tässä nyt viedään joka tapauksessa, ei voi mitään. 
 
Toka radalla Huima ei sitten enää jaksanut, heti kolmannella esteellä tuli kielto, ja sitten kun siitä selvittiin niin kohta se arpoi väärän radan. Paras terä oli selvästi jo poissa.
 
Radat olivat kumpikin oikein kivat ja lyhyet (Henri Luomala) eikä niissä ollut mitään kauhean pahoja ansa-paikkoja tai koukeroita. Harmi kun ei päästy tokaa rataa juoksemaan, se tuntui vielä kivemmalle kuin eka rata. 
 
Tomera oli varsin pätevä turistikoira. Lauantaina oltiin katsomassa Hyvinkään tokokisoja, ja vaikka siellä oli paljon vähemmän väkeä, niin Tomppaa jännitti. Agikisoissa oli hirveä härdelli kun ratojakin oli kaksi päällekäin pyörimässä, mutta siellä Tomppa otti ihan lungisti. Olisiko johtunut sitten siitä, että eka pyörähdys alueella tehtiin Huiman kanssa. Jos joskus päästään Tompan kanssa kisaamaan saakka, pitää ottaa Huima mukaan  tueksi ja turvaksi. 
 
****
Ja sitten ehkä viikonlopun iloisimpaan asiaan:
Paluumatkalla kisoista poikettiin kokeilemaan Tompan kanssa puomia, kun sain lauantaina ahaa-elämyksen siitä miten Tompan saa puomista yli. Ja nyt voi ihmetellä, että miten kummassa tuota ei tullut aiemmin keksittyä! Varustauduin purkillisella Cesaria, ja sitten vaan purkki puomin keskelle.
 
Tomeraa repi kauheat ristiriidat, ja välillä se oli jo sen näköinen että poistuu paikalta. Kerran vein sen väkisin valjaista puoliväliin nousua, mutta alashan se kampesi. Sitten se pääsi suoralle saakka, mutta pomppasi taas kesken kaiken alas. Lopulta kun vedin sitä Cesar-kupilla ja annoin syödä matkan varrella, se nousi ylös, ja söi loput Cesarit huipulla! Alas tultiin jämillä, ja sitten haettiin autosta lisää tuota herkkujen herkkua. Vielä mentiin neljä toistoa ilman houkutteluja, ja kahdella vikalla Tomera karkasi puomille! Jee! Pitäisi varmaan laittaa kiitoskirje menemään noille koirien roskaruoka-tehtailijoille. 
 
****
Kisojen jälkeen käytiin vielä lenkillä Ledin ja Keten kanssa, ja koirista oli aika hauskaa juosta puidulla pellolla. Kotiin päästyä lähdettiin vielä kuoppalenkille (tuli huono omatunto Huiman laskeneesta kunnosta...), ja poikkeuksellisesti kummatkin saivat olla kuopalla irti yhtä aikaa. Tomera nautti tällä kertaa niin kovaa luottamusta, että se sai käppäillä ekan kerran kuopalta kotiin päin melkein koko matkan vapaana. Josko sekin oppisi, että vaikka muissa metsissä saa kaahata holtittomasti, se ei koske Kapilamminnummea.