Kuudes flunssapäivä menossa, ja ollaan koko porukka oltu tekemättä yhtikäs mitään. Onneksi on tuollaiset koirat, joiden pää kestää pelkän makoilun! Viikonloppuna rämmittiin kumpanakin päivänä sentään kuopalle, jonne Huima sai lönkytellä irti, ja jossa Tomerakin sai vähän aikaa kaahailla. Kyllä se sitten pistelikin menemään tuhatta ja sataa – ja mikä parasta – pysyi silti tallessa.  

Hyvää liikuntaa saatiin kuopille kävellessäkin, kun metsäkone on tärvellyt meidän ihanan nummen, ja jättänyt jäljelle risut ja siellä täällä lojuvat rungot.  Jos siitä jotain hyvää haluaa keksiä, niin risuissa kahlaaminen ja runkojen yli hyppiminen on hyvää jumppaa, ja vastaantulijatkin näkee nyt paremmin kun ei ole enää puita tiellä. 

Tomera on kunnostautunut erinomaisesti sairaanhoitajana – mikään ei flunssaisen mieltä lämmitä niin kuin syliin kiipeävä ja kiepille käpertyvä porokoira. Ja hyvinhän se Huimakin on sohvakoiran virkaa hoidellut vaikka ei sylissä juuri tykkääkään olla. 

Huiman saamilla ylimääräisillä rapsutuksilla olikin seurauksensa – löysin sen rintamuksista lauantaina epämääräisen patin. Patti on vähän kuin ylimääräinen nisä, karvaton ja pehmeä. Huomenna päästään onneksi jo näyttämään sitä lääkärille. Hiukan jännittää kun ympäriltä kupsahtelee jo hyvään tahtiin Huiman ikätovereita, mutta josko tuo mokoma pahkura nyt kumminkin olisi hyvänlaatuinen.