Huima taitaa kuntoutua niin vaivihkaa, ettei sitä oikein edes huomaa. Välillä se kävelee jo pieniä pätkiä melkein ontumatta, mutta pienen pissalenkin jälkeen taas saattaa mennä ihan kolmijalkaisenakin. Haava on edelleen hyvän näköinen vaikkakin hiukan nuhjaantunut kun Huima on lauantaista lähtien makoillut aika paljon sen päällä. Kumma ettei polveen satu vaikka on paino päällä. Nyt on leikkauksesta kulunut jo viikko, joten kriittisimmät ajat lienevät jo takanapäin! 

Huiman pissalenkkeily on edelleen tyyliä KEPPI! jee! AUTO! Jippii!, mutta onneksi jopa Huima joskus uskoo kun sitä kieltää. Tosin vaan keksiäkseen uuden ihanan innostumisenaiheen. Tötterö on edelleen päässä koko ajan sisällä, ja välillä huomaan että Huima hankaa haavaa sillä. Mutta minkäs sille sitten teet? Kuuppahan ei Huimaa haittaa yhtään, päin vastoin se tuntuu olevan kätevä apuväline esim. murtautumiseen kompostihäkistä, ja kun ulkoilun jälkeen otan tötterön esiin, Huima työntää sinne itse päänsä. Miten kilttiä! Huiman arestihäkki on sen verran pieni, että välillä kun Huima kääntyilee siellä enemmän kuuppansa kanssa, kuulostaa sille kuin Freddy Krueger kolistelisi kaltereita. Mutta eipä ihme että Huima on tottunut olemaan ämpäri päässä, kun laskin että ensi maanantaina se rauhoitetaan tai nukutetaan elämässään yhdeksännen kerran. 

Tosi kurja on ollut jättää Huimaa yksin illalla kun ollaan käyty Tomeran kanssa lenkillä, mutta eipä siinä auta muu kuin raaka peli. Toissa päivänä pelästyin kun Tomera oksensi ulkoilun jälkeen ison kasan kakanhajuista oksennusta (matolle tietty), ja mietin jo että mistä löydän päivystävän eläinlääkärin numeron, kun muistelin että kakka oksennuksessa  on vakavan suolitukoksen merkki ja että siinä vaiheessa on jo kiire lääkäriin. Hetken kun mietin, niin muistin että Tomppa väänsi kyllä lenkillä kakat, että onpas kumman pikainen suolitukos… ja sitten vasta muistin ne kaikki hevosenkakkarat jotka se pisteli poskeensa takametsässä.

Eilen tehtiin Tompan kanssa ensin se sama iänikuinen takametsälenkki, ja sen päälle tokoiltiin ihan hiukan! Ensin tukkirekan kääntöpaikalla pimeässä muutaman minuutin paikallamakuu, ja samassa paikassa pienet seuraamiset ja liikkeestä seisomiset. Hankalaa oli nähdä syrjään käännetyn otsalampun valossa mitä Tomera teki, mutta seuraaminen oli ainakin hötkyilevää ja seisomisissa alkuun seisahtui ja istui sen jälkeen. Muutaman toiston jälkeen saatiin aikaan ihan hyväkin seisominen. 

Kotona jatkettiin vielä avo-kaukoilla. Ensin parin metrin päästä, sitten pari kertaa kauempaa, liian kaukaa jolloin ei istunut (ehkä se viitisen metriä…) ja lopuksi vielä lähempää onnistuneet. Kerran ennakoi istumista ja nousi kun olin vasta avaamassa suutani, mutta muut tosi hyviä ja ripeitä, tuota epäonnistunutta ahnehtimista lukuunottamatta.

Jokohan mummeli alkaisi olla tänä iltana siinä kunnossa, että se voisi tehdä mielenvirkistykseksi vaikka vähän tunnistusnoutoa..? Jos vaan saisi sen pysymään nahoissaan...