Pihanurmella köllöttelystä,



mutakylvyistä,


kylällä hengailusta,



mustikansyönnistä,



ojankaivuusta,



ukkoslenkeistä,


auringonlaskuista,



ja porokoirabisneksistä.



* * *

Loma on päässyt hyvään vauhtiin (ja iiks, loppu häämöttää jo reilun kolmen viikon päästä...), ja vähän ollaan treenailtukin. Pariin otteeseen ollaan oltu Peen ja Essin kanssa tokoilemassa, niissä ei mitään sen kummempaa kaiketi. Kapulan kanssa ollaan taidettu ottaa vähän takapakkia kun menin pamauttamaan Tomskua sillä yhtenä päivänä nenille. Ja kun ei ole aamuheräämisiä, ei ole enää aamutreenejäkään. Jatketaan tätä lajia sitten taas joskus kun huvittaa...


Viime viikon agitreenit Tiinan tuuraamina menivät taas aika lailla penkin alle. Eilen oltiin Tarjan mölliryhmässä rästimässä, ja tunnin jälkeen piti ilmoittautua ensi syksyn ryhmiin. Koko päivän kuvittelin että me ei enää ilmoittauduta ollenkaan, mutta kuinka ollakaan eiliset treenit menivät taas sen verran hyvin että jatketaan nyt sitten kuitenkin. Näillä näkymin päästään vakituisesti Tarjan mölleihin, kun nyt ollaan oltu siellä vain kuokkimassa. Jee-jee.